La Repubblica: Suurseurat Juventus-kärjen kintereillä – hintalapuksi asetettu 110 miljoonaa euroa
Juventus hankki Dušan Vlahovićin vuosi sitten Fiorentinasta noin 81 miljoonalla eurolla.
Vlahović pelasi viime kaudella loistavan syyskauden Fiorentinan paidassa ja iski 21 sarjaottelussa komeat 17 maalia ennen siirtoaan Juventukseen. Juventuksessa on ollut kuitenkin vaikeampaa. 36 ottelussa on syntynyt 16 maalia ja lisäksi serbialaiskärki on kärsinyt loukkaantumisista.
Vlahović on ollut sivussa kuudesta peräkkäisestä Serie A -ottelusta loukkaantumisten vuoksi. Vlahović oli mukana Serbian MM-kisajoukkueessa, mutta jäi kisoissa pienelle peliajalle niin ikään vammojen vuoksi.
Italialaislehti La Repubblican mukaan Vlahović on herättänyt silti kiinnostusta muissa seuroissa.
Lehden mukaan Bayern München ja Arsenal ovat jo tiedustelleet Vlahovićin tilannetta. Juventus ei aio luopua ykköskärjestään alle 110 miljoonalla eurolla. Bayern ja Arsenal tarvitsevat uuden hyökkääjän viimeistään kesällä – kenties jo tammikuussa. Juventus ei ole kuitenkaan halukas myymään Vlahovićia varsinkaan kesken kauden.
Juventuksen taloudellinen tilanne on kuitenkin huono, ja lehden mukaan se joutuu harkitsemaan Vlahovićin myymistä, jos seura saa hänestä 110 miljoonan euron arvoisen tarjouksen. Juventus jäi Mestarien liigan lohkossaan kolmanneksi ja pelaa siten helmi-maaliskuussa Eurooppa-liigan pudotuspeleissä.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Otso Virtanen loukkaantui – Ilves hankki korvaajan
- Diogo Tomas unelmoi siirrosta Portugaliin: ”Seuraan sarjaa todella tarkasti”
- Historiallinen merkkipaalu – Manuel Neuer samalle viivalle Lionel Messin kanssa
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- Mircea Lucescu on kuollut
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”

- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
- Mircea Lucescu on kuollut
- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa