Paluu pian edessä! – Yli puoli vuotta sitten viimeksi pelannut Zlatan Ibrahimović haluaa osallistua Mestarien liigan huippuotteluun

Zlatan Ibrahimović kävi polvileikkauksessa viime toukokuussa.
Ibrahimović voitti AC Milanin kanssa Serie A:n mestaruuden ja käväisi muutamaa päivää myöhemmin polvileikkauksessa. Ibrahimović pelasi koko viime kauden jälkimmäisen puolikkaan rikkonaisen polven kanssa.
AC Milan allekirjoitti 41-vuotiaan konkarin kanssa kuluvan kauden mittaisen jatkosopimuksen, vaikka seura tiesi, ettei Ibrahimović palaa pelikentille ennen vuodenvaihdetta.
La Gazzetta dello Sportin saamien tietojen mukaan Ibrahimovićin paluu lähestyy kovaa vauhtia. Ibrahimović on asettanut tavoitteekseen pelata Mestarien liigan neljännesvälierien avausosassa Tottenhamia vastaan 14. helmikuuta. Otteluparin jälkimmäinen osa pelataan Lontoossa 8. maaliskuuta.
Viime kaudella Ibrahimović iski Serie A:ssa noin 1000 peliminuutissa komeat kahdeksan maalia.
AC Milan näyttää tarvitsevan Ibrahimovićin läsnäoloa kentällä ja varsinkin pukukopissa, sillä joukkue on aloittanut kuluvan vuoden huonosti. Tiistaina se hävisi Roomassa Laziolle tylysti 0-4, ja viime viikolla Internazionale voitti Supercoppassa AC Milanin 3-0. Lisäksi AC Milan on jäänyt vuodenvaihteen jälkeen kahdesti tasapeliin Serie A:ssa. Sarjakärki Napoli on karannut 12 pisteen päähän.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Lionel Messi: Uusi sopimus!
- Aftonbladet: Suomen maajoukkue vahvistuu – Ruotsista uusi pelaaja
- Rafa Benítez tekemässä historiallisen valmentajasopimuksen
- Ennakkopaketti liigakarsintaan TPS-KTP: Mistä näet pelin, kommentit
- Ennakkopaketti Konferenssiliigan otteluun Breiðablik-KuPS: Mistä näet pelin, valmentajien kommentit
- HJK hävisi taas Veikkausliigassa – Miika Nuutinen: ”Liian tuttu kaava”
- Useita murskajaisia – näin pelattiin Mestarien liigassa
- Hämmentävä ottelu: HJK suli karmealla tavalla!
- Draamaa Veikkausliigan mestaruustaistossa
- ÖT: Niklas Vidjeskog kommentoi lähtöään Jarosta – ”Mielestäni se oli epäkunnioittavaa”
- HJK hävisi taas Veikkausliigassa – Miika Nuutinen: ”Liian tuttu kaava”
- Vedonlyöjä.comin simulaatio: KuPS on jo lähes varma Veikkausliigan mestari
- ÖT: Niklas Vidjeskog kommentoi lähtöään Jarosta – ”Mielestäni se oli epäkunnioittavaa”
- Ennakkopaketti liigakarsintaan TPS-KTP: Mistä näet pelin, kommentit
- Ennakkopaketti Konferenssiliigan otteluun Breiðablik-KuPS: Mistä näet pelin, valmentajien kommentit
- Hämmentävä ottelu: HJK suli karmealla tavalla!
- Eurovastustaja närkästyi Arsenalin toiminnasta – teki valituksen Uefalle
- Rafa Benítez tekemässä historiallisen valmentajasopimuksen
- Useita murskajaisia – näin pelattiin Mestarien liigassa
- Draamaa Veikkausliigan mestaruustaistossa