Hattutemppu! Ángel Di María dominoi Eurooppa-liigassa
Juventus voitti torstaina Nantesin vieraskentällä 3-0 Eurooppa-liigassa ja eteni kilpailun neljännesvälieriin yhteismaalein 4-1.
Italian suurseura saa kiittää jatkopaikastaan Ángel Di Maríaa, joka oli toisen osaottelun selkeä ykköshahmo.
Argentiinalaistaituri vei Juventuksen johtoon jo viidennellä minuutilla upealla osumalla. Di María sai pallon rangaistusalueen kulmalla ja latasi suoraan syötöstä kierteisen kudin takanurkkaan.
Toista maalia odoteltiin noin vartti. Di María harhautteli Nantesin puolustuksen kahville ja haki ratkaisua kantapäällään, mutta pallo pysähtyi kotijoukkueen puolustajan Nicolas Pallois’n käteen. Tuomiona oli rangaistuspotku Juventukselle ja punainen kortti Pallois’lle. Di María otti itse vetovastuun ja tykitti pilkusta illan toisen osumansa.
Illan viimeinen osuma nähtiin 78. minuutilla. Pallo lensi kimmokkeesta korkeassa kaaressa kohti Di Maríaa, joka voitti vartijansa ilmakamppailussa ja pukkasi pelivälineen kohti verkkoa. Nantesin maalivahti Alban Lafont torjui, mutta pallo olo ehtinyt ylittää maaliviivan, joten Di María sai hattutemppunsa täyteen.
Juventus saa tietää neljännesvälierävastustajansa perjantaina. Seuraavalla kierroksella Eurooppa-liigan lohkovoittajat saavat vastaansa ensimmäiseltä pudotuspelikierrokselta jatkoon edenneet joukkueet.
Neljännesvälierät pelataan 9. ja 16. maaliskuuta.
LUE MYÖS:
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Hyvä työ kantaa hedelmää – Luis de la Fuentelle pitkä jatkosopimus Espanjan maajoukkueen kanssa
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Käsittämätön tilanne tallentui videolle – kärry jyräsi ex-valioliigapelaajan

- KuPS-pelaaja teki äärimmäisen harvinaisen maalin – nämä muistetaan aina
- Haastattelu: Piotr Parzyszek nauttii elämästään Kuopiossa
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Suosio lähes kuin Martalla – yliopistopelaaja vetoaa miehiin
- Käsittämätön tilanne tallentui videolle – kärry jyräsi ex-valioliigapelaajan