Siirtyykö Leo Messi MLS:ään? – Inter Miamin päävalmentaja: ”Olisi yhdysvaltalaisen urheiluhistorian suurin siirto”

Leo Messin sopimus PSG:n kanssa päättyy kuluvan kauden jälkeen.
Osapuolet neuvottelevat parhaillaan jatkosopimuksesta. Muun muassa Marcan mukaan PSG:hen jääminen on edelleen Messin ykkösvaihtoehto.
Messiä on vuosien saatossa yhdistetty siirtohuhuissa etenkin MLS-seura Inter Miamiin.
Messi on tiettävästi halukas lopettamaan uransa MLS:ssä, mutta vielä ei ole tiedossa, milloin 35-vuotias Messi aikoo lopettaa huippu-uransa Euroopan kentillä.
Inter Miamin päävalmentaja Phil Neville otti kantaa Messi-huhuihin
– Uskon, että Messin saapuminen MLS:ään tarkoittaisi enemmän kuin pelkkää siirtoa Inter Miamiin. Mielestäni se olisi todella tärkeä asia MLS:lle. Se olisi kenties koko yhdysvaltalaisen urheiluhistorian suurin siirto, Neville totesi The Athleticille.
Neville tiedostaa, että Inter Miamilla on parannettavaa usealla eri osa-alueella, jotta se voisi houkutella tulevaisuudessa maailmantähtiä seuraan.
– Tulevaisuudessa elämä muuttuu, ja asiat ovat erilaisia. On mahdollista, että harjoituskeskuksen ympärillä puut ovat suurempia ja kenties tarvitsemme enemmän turvallisuudesta vastaavia henkilöitä. Pelaajien pitäisi tulla erilaista reittiä stadionillemme. Voi olla, että voisimme asua paremmissa hotelleissa, mutta kenties tähtäämme tähän kaikkeen. Se olisi suuri haaste.
Huuhkajien Robert Taylor pelaa Inter Miamissa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Oliver Antman puhui tulevaisuudestaan: ”Jos jotain hyvää ilmaantuu…”
- Haastattelu: HJK:n urheilujohtaja Petri Vuorinen kertoi miten pelaajatarkkailu on muuttunut vuosien saatossa – näin pelaajia hankitaan HJK:hon
- Haastattelu: Miika Nuutinen kokee HJK:n hyökkäyspelaamisen kehittyneen
- Lucas Bergströmin tilanne helpottumassa – Mallorca myymässä ykkösmaalivahtinsa
- Romano: Bayer Leverkusen ja AS Monaco lähellä yhteisymmärrystä Lukas Hradeckyn siirrosta
- KuPS romahti Mestarien liigan karsinnoissa – europelit jatkuvat Eurooppa-liigan puolella
- Lissabonissa ei aikailtu: Sporting paljasti Viktor Gyökeresin korvaajan
- Tässä on maailman paras saari jalkapallossa
- Virallista: FC Haka antoi potkut Andy Smithille
- Bild: Bayer Leverkusen hylkäsi AS Monacon tarjouksen Lukas Hradeckysta

- Skotlantilaismedia: Rangers ja Go Ahead Eagles päässeet sopuun Oliver Antmanin siirtosummasta
- Bild: Bayer Leverkusen hylkäsi AS Monacon tarjouksen Lukas Hradeckysta