Tästä puhuu koko Saksa: Nainen miesten päävalmentajaksi Bundesliigassa
Saksan Bundesliigan Union Berlin nousi otsikoihin historiallisella päätöksellä, kun seura nimitti Marie-Louise Etan miesten edustusjoukkueen päävalmentajaksi.
Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun nainen toimii päävalmentajana miesten Bundesliigassa tai missään Euroopan viidessä suurimmassa jalkapallosarjassa.
Eta hyppää alempaan keskikastiin ajautuneen Union peräsimeen loppukaudeksi. Union Berlin antoi potku edelliselle valmentajalleen Steffen Baumgartille sarjajumbo Heidenheimille kärsityn 3–1-tappion jälkeen lauantaina.
– Olen ilahtunut siitä, että Marie-Louise Eta on suostunut hoitamaan tätä tehtävää väliaikaisesti, ennen kuin hän siirtyy kesällä suunnitelmien mukaisesti naisten ammattilaisjoukkueen päävalmentajaksi, Unionin miesten ammattilaisjalkapallon johtaja Horst Heldt sanoi seuran tiedotteessa Ylen mukaan.
Union Berlin on sarjataulukossa yhdentenätoista vakaasti keskikastissa.
– Olen iloinen, että seura on uskonut minulle tämän haastavan tehtävän. Yksi Unionin vahvuuksista on aina ollut ja on edelleen kyky puhaltaa yhteen hiileen tällaisissa tilanteissa. Olen tietysti vakuuttunut siitä, että saamme joukkueen kanssa kerättyä tarvittavat pisteet pysyäksemme sarjassa, Eta itse kommentoi nimitystään.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä
- Katso video: Roman Eremenko täräytti yhden kauden upeimmista maaleista
- Juuri nyt: Argentiinan jalkapalloliitto tukee Gianni Infantinoa
- Ilves oli helisemässä Konferenssiliigassa – silti Kroatiassa näkyy pelko ensi viikosta
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana