Suomalaisvalmentaja siirtyy Saudi-Arabian maajoukkueen peräsimeen
Rosa Lappi-Seppälä nimitettiin maanantaina Saudi-Arabian naisten jalkapallomaajoukkueen uudeksi päävalmentajaksi.
48-vuotias Lappi-Seppälä on muun muassa kuulunut Helmarien valmennustiimiin ja valmentanut espoolaista FC Honkaa 2019–21.
Viime talven Qatarin miesten MM-kisoissa Lappi-Seppälä toimi asiantuntijana MTV:n ja C Moren kanavilla.
– Olen kiitollinen ja innoissani voidessani aloittaa uuden työn, jossa autan kehittämään naisten jalkapalloa Saudi-Arabiassa. On kunnia työskennellä ihmisten kanssa, jotka ovat täynnä intohimoa ja sitoutumista. Ennen kaikkea jalkapallo merkitsee niin paljon näille pelaajille, Lappi-Seppälä kertoi Twitterissä.
Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.
Saudi-Arabian naisten maajoukkue perustettiin vasta melko hiljattain, sillä se pelasi ensimmäisen ottelunsa helmikuussa 2022.
Lappi-Seppälä korvaa uudessa tehtävässään saksalaisen Monika Staabin, joka sai ylennyksen maan naisten jalkapallon tekniseksi johtajaksi.
Saudi-Arabia, jonka surkea ihmisoikeustilanne on kerännyt kasvavaa kritiikkiä viime vuosina sen otettua enemmän roolia jalkapallon parissa, haluaa isännöidä miesten vuoden 2030 MM-kisat yhdessä Egyptin ja Kreikan kanssa.
Artikkelia päivitetty kello 13.23: Juttuun lisätty Lappi-Seppälän twiitti.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Eurojytky! Mestarien liigassa pamahti voitto, jollaista ei ole nähty 20 vuoteen
- Antonio Conte ei peittele – haluaa Italian maajoukkueen päävalmentajaksi
- Haastattelu: Ryan Mahuta teki uuden sopimuksen Tšekissä – ”Talvella oli kiinnostusta muista seuroista”
- Otso Virtanen loukkaantui – Ilves hankki korvaajan
- Diogo Tomas unelmoi siirrosta Portugaliin: ”Seuraan sarjaa todella tarkasti”
- Historiallinen merkkipaalu – Manuel Neuer samalle viivalle Lionel Messin kanssa
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- Mircea Lucescu on kuollut
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Diogo Tomas unelmoi siirrosta Portugaliin: ”Seuraan sarjaa todella tarkasti”
- Eurojytky! Mestarien liigassa pamahti voitto, jollaista ei ole nähty 20 vuoteen
- Otso Virtanen loukkaantui – Ilves hankki korvaajan
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Haastattelu: Ryan Mahuta teki uuden sopimuksen Tšekissä – ”Talvella oli kiinnostusta muista seuroista”
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Antonio Conte ei peittele – haluaa Italian maajoukkueen päävalmentajaksi
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
