Alle 21-vuotiaiden miesten EM-karsintojen lohkoarvonnat suoritettiin torstaina Sveitsin Nyonissa. Suomi arvottiin E-lohkoon Romanian, Sveitsin, Albanian, Montenegron ja Armenian kanssa.

Itse lopputurnaus pelataan vuonna 2025 Slovakiassa. Isäntämaan lisäksi kisoihin etenee 15 maata. Yhdeksän lohkovoittajan lisäksi kolme parasta lohkokakkosta saa suoran paikan EM-kisoihin, kun muut lohkokakkoset puolestaan pelaavat kaksiosaiset jatkokarsinnat.

– Ykköskorin suhteen meillä kävi hyvä tuuri, ja saimme toivomamme vastustajan. En vähättele Romaniaa, mutta vältimme kaikki isoimmat maat. Kakkoskorin arvontatuloksesta on vaikea sanoa vielä mitään – Sveitsi on hyvä vastustaja, mutta korissa oli monia muitakin kovia maita, kommentoi Pikkuhuuhkajien päävalmentaja Mika Lehkosuo Palloliiton sivuilla.

– Neloskorista lohkoomme olisi voinut tulla esimerkiksi Turkki tai Unkari, joten Albanian kanssa kävi ihan hyvä arpa. Viidennestä ja kuudennesta korista olisimme voineet saada huomattavasti helpommat vastustajat. Etenkään vieraspeleistä Montenegroa ja Armeniaa vastaan tulee haastavia.

Huuhkajat

@Huuhkajat
#Pikkuhuuhkajat arvottiin lohkoon E! 🦉

Yhdeksän lohkovoittajan lisäksi kolme parasta lohkokakkosta saa suoran paikan EM-kisoihin, kun muut lohkokakkoset puolestaan pelaavat kaksiosaiset jatkokarsinnat. Suomen otteluohjelmasta tiedotetaan myöhemmin. 📅