Hollantilaisseuran kapteeni luopui nauhastaan – kieltäytyi osallistumasta OneLove-kampanjaan
Excelsiorin hollantilaispuolustaja Redouan El Yaakoubi on luopunut joukkueen kapteenin tehtävästä kieltäydyttyään poseeraamasta joukkuekuvassa OneLove-banderollin kanssa toissa viikolla pelatussa ottelussa.
Joukkuekuvasta kieltäytymisen lisäksi El Yaakoubi, 27, ei suostunut käyttämään OneLove-kapteeninnauhaa.
OneLove-kampanja oli paljon esillä myös Qatarin MM-kisojen aikaan. Kansainvälinen jalkapalloliitto FIFA ilmoitti turnauksen alkumetreillä, että joukkueet eivät saa käyttää OneLove-kampanjaan liittyvää sateenkaarinauhaa, jolla oli tarkoitus osoittaa solidaarisuutta seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille. Qatarissa homoseksuaalisuus on lailla kielletty.
Kampanjaan osallistuneet maat ilmaisivat, että ne olivat valmiita uhmaamaan FIFA:n kieltoa sakkorangaistuksen uhalla, mutta joukkueet peruivat suunnitelmansa, kun FIFA ilmoitti, että sateenkaarinauhaa kantavalle kapteenille voitaisiin antaa keltainen kortti tai jopa isompi rangaistus.
Marokkolaistaustainen El Yaakoubi ja Excelsior päättivät kapteenin vaihtamisesta yhteisymmärryksessä.
– Suuren OneLove-banderollin vieressä istumatta jättäminen joukkuekuvan aikana on aiheuttanut paljon melua ja väärinkäsityksiä sekä joukkueen sisällä että ulkopuolella, kommentoi Excelsior.
Artikkeli jatkuu twiitin alla.
Seura lisäsi, ettei se koskaan sulje ketään pois ”ihonvärin, uskonnon tai seksuaalisen suuntautumisen perusteella, mutta emme myöskään sulje ketään pois omien mielipiteidensä perusteella”.
– Vaikka olemme ensisijaisesti jalkapalloseura, ymmärrämme paremmin kuin kukaan muu, että meillä on myös sosiaalinen tehtävä, ja teemme sen eteen jotain joka päivä.
– OneLoven toiminta, vaikka sillä onkin hyvä tarkoitus, on aiheuttanut jännitteitä. Ihmisten pakottaminen johonkin ei ole koskaan oikea tapa toimia.
– Siksi olemme seuran, pelaajan ja urheilullisen päämäärän edun nimissä päättäneet yhdessä antaa kapteeninnauhan muualle joukkueeseen, jotta sekä seura että pelaaja voivat tuntea olonsa vapaaksi ja mukavaksi roolissaan.
Excelsior on Hollannin pääsarjassa Eredivisiessä 15. sijalla, kahden pisteen päässä putoamisviivasta.
Lähteet: BBC, NOS
LUE MYÖS:
- Clarence Seedorf palaa valmentajaksi – edessä kova haaste
- KuPSin surkea vire sai jatkoa – Miika Nuutinen: ”Turhauttaa”
- Jani Honkavaaran Djurgården voitti Tukholman derbyn!
- Clinton Jephta laukoi FC Interin neljän pisteen karkumatkalle Veikkausliigan mestaruustaistossa
- Haastattelu: Arttu Hoskonen koki painajaisen Englannissa – ”Heittämällä elämäni rankin vuosi”
- Maldini teki nimensä veroisesti – uskomaton blokki villitsi Englannissa
- Täyskäännös Cristiano Ronaldon kohussa!
- Ilari Kangasniemi sai viimein suurempia minuutteja – Leicesterin surkea alkukausi sai jatkoa
- Kohussa iso käänne: Cristiano Ronaldo pelikieltoon maajoukkueesta
- Hirvittävä moka – Manuel Neuer aiheutti historian nopeimman bundesliigamaalin
- Irlannin päävalmentaja kertoi mielipiteensä Pikkuhuuhkajista: ”Mikä tahansa joukkue, jolla on…”