Näkökulma: Bayern Münchenin toiminta on typerää, rumaa ja äärimmäisen epäammattimaista

Bayern Münchenin päävalmentaja vaihtuu. Me kaikki tiedämme sen jo, vaikkei seura ole asiasta mitään tiedottanut. Se kertoo paljon.
Torstai-iltana siirtomarkkinoihin erikoistunut toimittaja Fabrizio Romano twiittasi, että Bayern harkitsee potkujen antamista Julian Nagelsmannille ja että seurajohdon suosikki seuraajaksi on Thomas Tuchel.
Hetkeä myöhemmin Romano twiittasi, että Bayern on päätöksensä tehnyt ja että Tuchelin kanssa on päästy sopimukseen.
Ongelma? Seura unohti kertoa asiasta Nagelsmannille.
Tilanne on se, että Nagelsmann on seurannut tilanteen kehittymistä kuin kuka tahansa meistä – median välityksellä. Jutun kirjoitushetkellä Nagelsmann on Bayernin toimistolla ilmeisesti nyt lopulta kuulemassa potkuistaan.
Voidaan siis jopa sanoa, että Thomas Tuchel tiesi olevansa Bayernin uusi päävalmentaja ennen kuin Julian Nagelsmann tiesi saavansa potkut.
Erikoinen hetki potkuille
Ihan alkuun on sanottava, että Bayernin tapa toimia on ruma ja hyvin epäammattimainen. Noin ei vain voi toimia. Vaikka seurajohdon ja valmennusjohdon välillä olisi epäluottamusta ja välit olisivat kiristyneet – kuten tässä tilanteessa ilmeisesti oli – asian voi hoitaa ammattimaisesti maaliin.
Kokonaan toinen juttu on, miksi ihmeessä Bayern päätyi tähän ratkaisuun juuri nyt. Kyllä, on totta ettei Bayern ole ollut Bundesliigassa ylivoimainen, kuten monena muuna aiempana vuonna. Toisaalta Bayern on vain pisteen sarjakärki Borussia Dortmundia perässä. Mitään ei ole menetetty, ja heti maaottelutauon jälkeen Bayern kohtaa juuri Dortmundin.
Mestarien liigassa Bayern pelaa puolivälierissä Manchester Cityä vastaan ja se on koko kilpailun suurimpia voittajasuosikkeja. Bayern nollasi neljännesvälierissä PSG:n molemmissa otteluissa (1-0, 2-0), ja alkulohkovaiheessa Bayern voitti kaikki kuusi peliään maalierolla 18-2, vaikka samassa lohkossa olivat Barcelona ja Inter. Tämähän on ollut ihan uskomaton eurokausi Nagelsmannin Bayernilta.
Saksan cupissakin Bayern on mukana puolivälierissä, joten se voi aivan hyvin voittaa tällä kaudella jopa triplan.
Kaiken kaikkiaan Nagelsmann valmensi Bayernia 84 ottelussa kesästä 2021 lähtien. Bundesliigassa vain Pep Guardiolan, Hansi Flickin ja Carlo Ancelottin pistekeskiarvot ovat olleet parempia.
Artikkeli jatkuu twiitin jälkeen. Jos twiitti ei näy, voit katsoa sen tästä.
Tällaisessa tilanteessa Bayernin seurajohto katsoi kuitenkin parhaaksi vaihtaa valmentajaa median välityksellä. Voi olla pelaajillakin vähän kummalliset tunnelmat, kun ensi viikolla palaavat harjoituksiin.
Tuchelinkaan ei muuten kannata kovin pitkään reissuun varautua. Jos enteitä on uskominen, kahta vuotta ei Tuchel lauteilla pysy. Bayernin kannalta toivottavasti ovat nyt sentään käyttäneet helmitauluaan vähän fiksummin. Nagelsmannista kun maksoivat vajaa pari vuotta sitten 25 miljoonan euron siirtokorvauksen ja tekivät kesään 2026 ulottuvan kalliin sopimuksen. Sopimus juoksee, ellei Nagelsmann tee sopimusta johonkin toiseen seuraan.
Jaakko Perttilä
Twitter: @JaakkoPerttila
Lue lisää
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Marco Asensio siirtymässä jättipalkalla PSG:hen – seuran entinen pelaaja kyseenalaistaa ratkaisun: ”Tulee tänne vääristä syistä”
- Relevo: Kylian Mbappé ei aio aktivoida PSG-sopimuksensa viimeistä vuotta – Real Madrid valmis tekemään tarjouksen yhdellä ehdolla
- Sergio Ramos poistuu myös Pariisista: ”Nämä ovat hyvästit”
- Zlatan Ibrahimovic ei ole valmis eläkkeelle – yksi asia huolestuttaa ruotsalaisveteraania
- Reuters: Thomas Zilliacus valmistelee nyt toisen Euroopan suurseuran ostamista
- AC Milanin tähdelle pitkä jatkosopimus – sisältää jättimäisen ulosostopykälän
- Erotuomaria vainonnut José Mourinho sai syytteen UEFA:lta
- Man Cityn tähdeltä erikoinen paljastus – samat kalsarit joka pelissä: ”Se on toiminut”
- Futismaailmassa jo useita podcasteja – tunnetko nämä?
- Cristiano Ronaldo houkuttelee muita tähtiä Saudi-Arabiaan: ”Liiga on erittäin hyvä”
- Sergio Ramos poistuu myös Pariisista: ”Nämä ovat hyvästit”
- Zlatan Ibrahimovic ei ole valmis eläkkeelle – yksi asia huolestuttaa ruotsalaisveteraania
- Bild: Bayern München asetti kolme tähtipelaajaansa myyntiin
- Relevo: Kylian Mbappé ei aio aktivoida PSG-sopimuksensa viimeistä vuotta – Real Madrid valmis tekemään tarjouksen yhdellä ehdolla
- Reuters: Thomas Zilliacus valmistelee nyt toisen Euroopan suurseuran ostamista
- AC Milanin tähdelle pitkä jatkosopimus – sisältää jättimäisen ulosostopykälän
- FM: Bayernin huipputoppari haluaa jättää seuran Thomas Tuchelin toiveista huolimatta – pääsi jo yhteisymmärrykseen sopimuksesta PSG:n kanssa
- Erotuomaria vainonnut José Mourinho sai syytteen UEFA:lta
- Huuhkajien tulokkaalla ikävä ilta – punainen kortti ja rökäletappio isossa pelissä
- Cristiano Ronaldo houkuttelee muita tähtiä Saudi-Arabiaan: ”Liiga on erittäin hyvä”