Näkökulma: Huuhkajien vahvin ase on kaukainen muisto - ja mihin katosi dominoiva Glen Kamara?

Huuhkajien EM-karsintaurakka on saatu suht kunnialla aluilleen. Kaksi ottelua, kolme pistettä.

Taival alkoi melkeinpä vaikeimmalla mahdollisella tavalla: vieraspelit Tanskaa ja Pohjois-Irlantia vastaan. Pelien alla päävalmentaja Markku Kanerva sanoi, että neljä pistettä olisi aika unelmatulos. Olisi toden totta ollut, mutta tuloksellisesti kolmekin pistettä oli hyvä saavutus.

Siinä missä tuloksellisesti Huuhkajat on kahden pelin jälkeen hyvissä iskuasemissa, pelillisesti ei näytä lainkaan niin hyvältä.

Suomi ehti jo tulla suorastaan tunnetuksi betonimaisesta puolustuksestaan. Lukas Hradecky maalilla, Paulus Arajuuri ja Joona Toivio toppareina. Ehkä siihen voisi lisätä vielä Jukka Raitalan, mutta etenkin Hradeckyn, Arajuuren ja Toivion keskinäinen ymmärrys puolustuspelistä oli todella korkealla tasolla. Ei mitään ihmeellisiä taikatemppuja, mutta aika harvoin myöskään mitään merkittäviä virheitä.

Siinä vielä Tim Sparv toppariparin edessä suojaamassa, ai että!

EM-karsintojen lohko H

#	Joukkue	O	V	T	H	M	P
1	Tanska DEN	10	7	1	2	19-10	22
2	Slovenia SLO	10	7	1	2	20-9	22
3	Suomi FIN	10	6	0	4	18-10	18
4	Kazakstan KAZ	10	6	0	4	16-12	18
5	Pohjois-Irlanti NIR	10	3	0	7	9-13	9

Nyt tuo vahvuus on kaukainen muisto vain. Rasmus Schüller on osoittanut pystyvänsä korvaamaan Sparvin kutospaikalla, mutta Schüllerin takaa ei enää betonia löydy. Sekä Tanskaa että Pohjois-Irlantia vastaan Suomen rangaistusalueen puolustaminen oli ihan karmeaa katsottavaa. Jos tavoite – kuten sen pitää ollakin – on paikka EM-lopputurnauksessa, ei vain voi puolustaa noin huonosti.

Ehkä se on osittain Kanervan valmennusryhmänkin heikkoutta, että puolustuslinjan keskinäinen toiminta on ollut näin puutteellista. Ja voidaan toki myös syyttää suurta vaihtuvuutta viime vuosina. Ja sitä, että Jere Uronen on loukkaantuneena, minkä vuoksi hänen tilallaan vasempana pakkina luuti Richard Jensen.

Mutta sitten on ihan sekin tosiasia, että Suomen pelaajamateriaalin laatu näillä tietyillä pelipaikoilla ei tällä hetkellä ole EM-kisojen vaatimalla tasolla. Ei sitä nyt oikein karkuun pääse. Pelaajat tietysti yrittävät parhaansa, mutta jos taso ei riitä, se ei vain riitä.

Onko kukaan nähnyt sitä vanhaa Glen Kamaraa?

Tason sen sijaan pitäisi riittää Glen Kamaralla. 27-vuotiaana Kamaran pitäisi olla – etenkin monen avainpelaajan lopettamisen myötä – Huuhkajien aivan ehdottomia tähtipelaajia.

Siitä ei ole mahdottoman kauan, kun Kamara pyöri jatkuvasti siirtohuhuissa ja häntä vietiin Valioliigaan. Siirtoa ei koskaan tullut, ja nyt Kamara on jämähtänyt Glasgow Rangersiin. Ei se huono joukkue tai ympäristö ole, mutta huolestuttavaa on trendi. Rangersissakin Kamaran asema on alkanut hetki hetkeltä heikentyä.

Ei ole enää lainkaan selvää, että Kamara pelaa viikosta toiseen avauksessa täydet 90 minuuttia. Tällä kaudella Kamara on pelannut kaikki kilpailut mukaan lukien 31 ottelussa 1556 minuuttia eli keskimäärin noin 50 minuuttia per peli. Viisi peliä Kamara on katsonut penkiltä ja neljä peliä katsomosta.

Huuhkajissa Kanerva on vielä toistaiseksi piirtänyt Kamaran lähes aina avaukseen ja antanut keskikenttämiehelle täyden ysikymppisen, mutta alkaako maajoukkueasemakin pikku hiljaa horjua?

Kamaran esitys etenkin Pohjois-Irlantia vastaan jätti runsaasti toivomisen varaa. Siinä missä Schüller vastasi pelin haasteeseen, ymmärsi roolinsa ja teki kunkin tilanteen vaatimia pelitekoja, Kamarasta ei voi sanoa samaa.

Huuhkajilla ei ole varaa siihen, että joukkueen tähtipelaaja jättää pelikurin pukuhuoneeseen ja yrittää henkilökohtaisia sankaritekoja paikoissa, joihin ne eivät kuulu. Melko symboloiva tilanne oli se, jossa Kamaran haastoyritys oman boksin läheisyydessä johti pallonmenetykseen ja läheltä piti -tilanteeseen, minkä jälkeen Hradecky joutui karjumaan Kamaralle kurkku suorana.

Kamara voi edelleen olla johtava pelaaja ainakin Suomen maajoukkueessa, mutta asennepuolella jotain täytyy tapahtua. Jotta Suomen kaltainen maajoukkue voi ylipäätään yltää arvoturnauksiin ja joskus pärjätäkin niissä, pelikurissa ja pelitavan noudattamisessa ei voi antaa yhtään siimaa.

Nyt on Kanervallakin aika paljon pohdittavaa, sillä sama ehto pätee myös kollektiiviseen puolustuspelaamiseen. Lähes lajissa kuin lajissa rikkominen on rakentamista helpompaa.

Suomi tuskin koskaan on maailman paras jalkapallomaa hyökkäyssuuntaan, mutta puolustuspelaamisessa Suomesta on mahdollista tehdä yksi parhaista. Pari vuotta sitten siinä oltiin jo todella korkealla tasolla. Miten sille tasolle päästäisiin uudestaan?

Jaakko Perttilä
Twitter: @JaakkoPerttila