AS: PSG muuttamassa hankintapolitiikkaansa rajusti – haluaa luoda seuralle tunnistettavan identiteetin

PSG on muuttamassa strategiaansa joukkueen rakentamisen suhteen, kertoo AS.
AS:n mukaan PSG:n seurajohdon tavoite on tästä lähtien hankkia joukkueeseen pitkälti vain ranskalaisia pelaajia. PSG on viime vuosina vahvistanut joukkuettaan lukuisilla ulkomaalaisilla tähtipelaajilla, mutta PSG-pomo Nasser Al-Khelaïfi haluaa muuttaa strategiaa.
PSG haluaa kotimaisia ja tasonsa Ligue 1:ssä osoittaneita pelaajia luodakseen Pariisiin tunnistettavan ja samaistuttavan seuraidentiteetin.
Lisäksi PSG aikoo panostaa junioriakatemiaansa, joka on vuosien saatossa tuottanut lukuisia huippupelaajia.
Lehden mukaan Kylian Mbappé jää PSG:hen ja seurajohto rakentaa urheilullisen projektinsa hänen ympärilleen.
PSG on kiinnostunut muun muassa Eintracht Frankfurtia edustavasta Randal Kolo Muanista. Ranskan MM-kisajoukkueessa mukana ollut hyökkääjä on viimeistellyt kuluvalla kaudella kaikki kilpailut mukaan luettuna 19 maalia ja antanut peräti 14 maalisyöttöä. Lisäksi AS kertoo PSG:n seuraavan tarkasti omaa kasvattiaan Moussa Diabya. Diaby pelaa Bayer Leverkusenissa.
AS:n mukaan on hyvin mahdollista, että Leo Messi ja Sergio Ramos jättävät PSG:n kuluvan kauden jälkeen ja seura korvaa heidät ranskalaisilla pelaajilla.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Andrés Iniesta saattaa siirtyä Argentiinaan – vanha joukkuetoveri houkuttelee: ”Soitin hänelle”
- Tuttosport: Juventus saattaa sittenkin antaa potkut päävalmentajalleen – tässä ykköskorvaajaehdokas
- Marco Asensio siirtymässä jättipalkalla PSG:hen – seuran entinen pelaaja kyseenalaistaa ratkaisun: ”Tulee tänne vääristä syistä”
- Relevo: Kylian Mbappé ei aio aktivoida PSG-sopimuksensa viimeistä vuotta – Real Madrid valmis tekemään tarjouksen yhdellä ehdolla
- Sergio Ramos poistuu myös Pariisista: ”Nämä ovat hyvästit”
- Zlatan Ibrahimovic ei ole valmis eläkkeelle – yksi asia huolestuttaa ruotsalaisveteraania
- Reuters: Thomas Zilliacus valmistelee nyt toisen Euroopan suurseuran ostamista
- AC Milanin tähdelle pitkä jatkosopimus – sisältää jättimäisen ulosostopykälän
- Erotuomaria vainonnut José Mourinho sai syytteen UEFA:lta
- Man Cityn tähdeltä erikoinen paljastus – samat kalsarit joka pelissä: ”Se on toiminut”
- Sergio Ramos poistuu myös Pariisista: ”Nämä ovat hyvästit”
- Relevo: Kylian Mbappé ei aio aktivoida PSG-sopimuksensa viimeistä vuotta – Real Madrid valmis tekemään tarjouksen yhdellä ehdolla
- Marco Asensio siirtymässä jättipalkalla PSG:hen – seuran entinen pelaaja kyseenalaistaa ratkaisun: ”Tulee tänne vääristä syistä”
- Zlatan Ibrahimovic ei ole valmis eläkkeelle – yksi asia huolestuttaa ruotsalaisveteraania
- Bild: Bayern München asetti kolme tähtipelaajaansa myyntiin
- Tuttosport: Juventus saattaa sittenkin antaa potkut päävalmentajalleen – tässä ykköskorvaajaehdokas
- Reuters: Thomas Zilliacus valmistelee nyt toisen Euroopan suurseuran ostamista
- AC Milanin tähdelle pitkä jatkosopimus – sisältää jättimäisen ulosostopykälän
- FM: Bayernin huipputoppari haluaa jättää seuran Thomas Tuchelin toiveista huolimatta – pääsi jo yhteisymmärrykseen sopimuksesta PSG:n kanssa
- Erotuomaria vainonnut José Mourinho sai syytteen UEFA:lta