Bayern München on kriisissä – seurajohto sai suurta kritiikkiä: ”Yrittivät vain suojella itseään”
Bayern München on pienoisen kriisin keskellä.
Bayern hävisi viikonloppuna Bundesliigassa Mainzille 1-3. Sen myötä Bayern menetti Bundesliigan kärkipaikan. Borussia Dortmund johtaa Bundesliigaa pisteen erolla Bayerniin, kun viisi sarjakierrosta on pelaamatta.
Bayern vaihtoi maaliskuussa päävalmentajaansa. Julian Nagelsmann sai yllättäen potkut ja seura palkkasi Thomas Tuchelin uudeksi luotsikseen.
Tuchel on valmentanut Bayernia seitsemässä ottelussa, joista tuloksena on kaksi voittoa, kaksi tasapeliä ja kolme tappiota. Tuchelin alaisuudessa Bayern putosi Mestarien liigasta Manchester Cityn käsittelyssä yhteismaalein 1-4. Lisäksi Bayern putosi Saksan cupista, kun Tuchelin joukkue hävisi kotikentällään Freiburgille 1-2.
Bayernin ehdottomiin seuralegendoihin lukeutuva Lothar Matthäus antoi suoraa palautetta Bayernin puheenjohtajana tunnetulle Oliver Kahnille ja urheilutoimenjohtaja Hasan Salihamidžićille. Matthäusin mukaan kaksikon pitäisi olla suorasanaisia ja kantaa vastuunsa virheistään.
– On itsestäänselvää, että Kahnin ja Salihamidžićin on kyseenalaistettava itsensä. Heidän on mietittävä, mitä on tehty väärin, mikä ei suju tällä hetkellä ja vaihdoimmeko päävalmentajaa oikealla hetkellä. Loppujen lopuksi valmentajanvaihdos ei ole auttanut mitään. Varsinkaan tämän tappion jälkeen voi sanoa, ettei se ole auttanut yhtään mihinkään.
– Mielestäni he eivät olleet suorapuheisia missään vaiheessa. He yrittivät vain suojella itseään. Nyt on tullut aika puhua selvästi ja olla itsekriittisiä, Matthäus kirjoitti Skyn kolumnissaan.
- Ranskan vanhimmassa jalkapalloseurassa täysi kaaos – nyt lähti ex-Valioliiga-tähti
- Adam Marhiev hurjassa iskussa – jälleen kova tunnustus
- Katso: Juho Talvitie iski hienon maalin Belgian pääsarjassa
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Erik ten Hag latasi rajua tekstiä Cristiano Ronaldosta: ”Ei ole toimittanut enää kahdeksaan vuoteen”
- Haastattelu: IF Gnistanin Joakim Latonen unelmoi ulkomaista
- Katso: Lionel Messi nousi Inter Miamin sankariksi upealla osumalla
- Joel Pohjanpalon Palermo pelaa loistavaa syyskautta – matkalla Serie A:han?
- Gennaro Gattuson Lazio hurjassa vireessä – silti 70 000 katsojan stadion ammottaa tyhjyyttään
- Haastattelu: Rasmus Karjalainen luottavaisin mielin kohti HJK-ottelua: ”Lähdetään voittamaan”
- Joel Pohjanpalon Palermo pelaa loistavaa syyskautta – matkalla Serie A:han?
- AC Oulu kaatoi KuPSin – tunteet kuumenivat
- Gennaro Gattuson Lazio hurjassa vireessä – silti 70 000 katsojan stadion ammottaa tyhjyyttään
- Haastattelu: Petteri Pennanen ei koe KuPSin ansaitsevan mestaruutta
- Katso: Lionel Messi nousi Inter Miamin sankariksi upealla osumalla
- Haastattelu: Rasmus Karjalainen luottavaisin mielin kohti HJK-ottelua: ”Lähdetään voittamaan”
- KuPSille valtava pettymys – Miika Nuutinen: ”Aika sanaton fiilis”
- Lionel Messin pelikielto peruttiin: ”Hänen kaltaisensa pelaajan kohdalla”
- Kaká herkistyi San Sirolla – AC Milanilta upea kunnianosoitus
- Haastattelu: IF Gnistanin Joakim Latonen unelmoi ulkomaista