Hollannin suurin ottelu keskeytettiin – Ajaxin avainpelaaja sai sytkärin päähänsä: ”Minun on pohdittava, teenkö rikosilmoituksen”
Ajax eteni keskiviikkona Hollannin cupin finaaliin voitettuaan yksiosaisessa välieräottelussa vieraskentällä Feyenoordin 2-1.
Ottelu oli tuttuun tapaan varsin tapahtumarikas. Ajaxin ja Feyenoordin väliset kamppailut tunnetaan Hollannissa Der Klassiekerinä, eli maan suurimpana yksittäisenä otteluna.
Noin tunnin pelin jälkeen Feyenoordin kannattaja heitti sytkärin Ajaxin Davy Klaassenin päähän. Klaassen sai päähänsä verta vuotavan haavan. Ajaxin pelaajat jättivät kentän ja ottelu oli tauolla yli puolen tunnin ajan. Feyenoordin kannattajat heittivät kentälle lukuisia esineitä, joita kerättiin nurmelta tauon aikana.
Klaassenin päähän sytkärin heittänyt katsoja pidätettiin.
– Tuntui kuin joku olisi pistänyt minua päähän. Siinä ei olisi ollut järkeä, että olisin esittänyt rohkeaa ja jatkanut peliä. Ottelumme täällä ovat aina hyvin intensiivisiä, mutta emme odottaneet tällaista. Minun on pohdittava, teenkö rikosilmoituksen. Se ei ole ensimmäinen asia, joka on nyt mielessäni, maalin ottelussa viimeistellyt Klaassen totesi päätösvihellyksen jälkeen.
Ottelu oli jouduttu keskeyttämään hetkeksi jo avausjaksolla, kun näkyvyys stadionilla oli lähellä nollaa soihtujen vuoksi.
Hollannin jalkapalloliitto julkaisi ottelun jälkeen tiedotteen.
– Jos et mene stadionille jalkapallon, vaan järjestyshäiriöiden vuoksi, etäänny meistä. Jalkapallo, seurat, todelliset kannattajat ja pelaajat pärjäävät paremmin ilman sinua, tiedotteessa luki.
Kyseessä ei ole suinkaan ensimmäinen kerta kuluvan vuoden aikana, kun pelaajaan kohdistetaan väkivaltaa Hollannissa. Helmikuussa PSV:n ja Sevillan välisessä ottelussa katsoja juoksi kentälle ja löi Sevilla-vahti Marko Dmitrovićia naamaan ja kaulan seudulle. Lue lisää täältä.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ronald Koeman junior pisti isäänsä paremmaksi – maalivahti teki maalin
- Neymar menetti hermonsa vuoden tärkeimpänä päivänä – oliko se siinä?
- Odotetuin MM-kokoonpanojulkistus tänään suorana netissä
- SJK:n pelaaja valittiin kesän MM-lopputurnaukseen
- Fabrizio Romano: José Mourinho siirtyy Real Madridin peräsimeen
- Lukas Hradeckyn AS Monacon kausi päättyi pettymykseen – takaportti auki europeleihin
- Pohjanpalon ja Jorosen Palermo koki valtavan takaiskun – Inzaghi: ”Täysin epäonnistunut ottelu”
- Ville Koskelle toinen ysikymppinen La Ligassa – Alavés säilytti sarjapaikkansa
- Karmea alku nousukarsinnoille – Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermosta ilmat pihalle
- Pelaako Neymar MM-kisoissa? Näin kommentoi Carlo Ancelotti
- Karmea alku nousukarsinnoille – Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermosta ilmat pihalle
- Tässä on Pep Guardiolan korvaaja Manchester Cityssä
- Melkoinen vastaanotto: Suomen uudet peliasut paljastivat ruman totuuden
- Ville Koskelle toinen ysikymppinen La Ligassa – Alavés säilytti sarjapaikkansa
- Harry Kanen maalit eivät riittäneet Bundesliigan parhaan pelaajan palkintoon
- Haastattelu: Giórgos Antzoulas jätti HJK:n ja siirtyi Saksaan – ”Täällä jalkapallo on täysin erilaista”
- Virallista: Robert Lewandowski jättää Barcelonan
- Pohjanpalon ja Jorosen Palermo koki valtavan takaiskun – Inzaghi: ”Täysin epäonnistunut ottelu”
- Pelaako Neymar MM-kisoissa? Näin kommentoi Carlo Ancelotti
- Nyt se on totta: Manuel Neuer, 40, palaa maajoukkueeseen MM-kisoihin