Kylian Mbappé ei totellut äitinsä toivetta: ”Ymmärsin, miksi hän oli ärsyyntynyt”

Kylian Mbappé julkaisi muutama viikko sitten sosiaalisessa mediassa viestin, jossa hän kritisoi seurajoukkuettaan PSG:tä.
PSG oli julkaissut ensi kauden kausikortteja mainostavan markkinointivideon. Mbappé oli videon päätähti. Mbappé puhui videolla muun muassa PSG:n kannattajista ja tulevaisuudesta.
Todellisuudessa Mbappé ei tiennyt osallistuvansa ensi kauden kausikortteja mainostavaan videoon. Mbappé kritisoi PSG:n ratkaisua sosiaalisessa mediassa ja seura sittemmin poisti mainosvideon.
Mbappén äiti Fayza Lamari käväisi Public Sénatin haastattelussa. Fayza kertoi ohjeistaneensa poikaansa, ettei hänen kannattaisi julkaista kyseistä viestiä sosiaalisessa mediassa.
– Hän oli suuttunut. Kylian soitti minulle niin kuin hän aina tekeekin. Kun Kylian harkitsee tekevänsä jotain sosiaalisessa mediassa, hän ottaa edelleen oman aikansa ja soittaa kahdelle tai kolmelle ihmiselle ennen kuin tekee mitään. Ymmärsin, miksi Kylian oli ärsyyntynyt, mutta samalla sanoin, ettei nyt ole oikea aika reagoida siihen.
– Hän ei halunnut odottaa. Kylian sanoi tietävänsä seuraukset ja hyväksyvänsä ne. Kylian reagoi juuri kuin someaikaan syntynyt lapsi. Jokaisella on oma tapansa kommunikoida.
24-vuotias Mbappé on pelannut jälleen tehokkaan kauden. 36 ottelussa on syntynyt 32 maalia ja yhdeksän maalisyöttöä. PSG johtaa Ranskan pääsarjaa yhdeksän pisteen erolla Lensiin.
LUE MYÖS: Kylian Mbappé valitti PSG:n videosta – seura poisti julkaisun
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Serie A -otteluissa hulinoitiin urakalla: Päätöskierrokselle jättimäisiä toimitsijakieltoja ja sakkoja
- Tähtihyökkääjä jättämässä Juventuksen
- Legendaarisella Valioliiga-stadionilla pelattiin historian viimeinen ottelu
- Harry Kane jälleen Bundesliigan maalikuningas!
- Manchester United ryösti suurseuran valmentajan – mestaruutta juhlittiin silti
- Romano: Argentiinan supertähti jättää seuransa
- Neljällä Huuhkajat-pelaajalla kausi päättyi katkeraan pettymykseen
- Viimeiset europaikat ratkaistiin Saksassa – yksi isoista jäi rannalle
- Cristiano Ronaldo on yhdellä mittarilla edelleen maailman arvokkain
- Nigerialaista A&A Kiviasennus Palvelut FC:tä epäillään sopupelistä – näin yhtiön pomo kommentoi