Lehti: Internazionale kyllästyi Romelu Lukakuun – kärki palaa Chelseaan
Romelu Lukaku palaa kuluvan kauden jälkeen Chelseaan, kertoo La Gazzetta dello Sport.
Italialaislehden mukaan Internazionale on päättänyt, ettei se aio neuvotella Chelsean kanssa Lukakun pysyvästä siirrosta tai edes uudesta lainasta. Inter on kyllästynyt surkean kauden pelanneeseen Lukakuun ja palauttaa hänet ilomielin Lontooseen, kun kuluva kausi päättyy.
Lukaku siirtyi viime kesänä Chelseasta lainalle Interiin, mutta kärjen kausi on ollut hyvin rikkonainen. Syyskausi meni täysin penkin alle loukkaantumisten vuoksi ja Lukaku pääsi ennen vuodenvaihdetta kentälle vain muutamassa ottelussa. Lukaku on kärsinyt loukkaantumisista myös talven aikana, eikä hyökkääjä ole edelleenkään saanut pelirytmistä kiinni ja esitykset kentällä ovat olleet sen mukaisia.
Chelsea hankki Lukakun vajaat kaksi vuotta sitten Interistä peräti 113 miljoonalla eurolla. Lukaku pelasi kuitenkin vain yhden kauden Chelseassa. Surkeasti sujunut kausi johti siihen, että Lukaku valitti muun muassa silloisen valmentajan Thomas Tuchelin taktiikoista julkisuudessa ja lopulta Tuchel jätti Lukakun pienelle vastuulle.
Kuluvalla kaudella belgialaiskärki on viimeistellyt kaikki kilpailut mukaan luettuna vain seitsemän maalia.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Argentiinan ja Espanjan välinen Finalissima jouduttiin perumaan
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Onni Valakarille jättionnistuminen – suomalaiset huippuvireessä
- Suomalaisluotsin joukkue porskuttaa kärjessä – nousu häämöttää
- Lukas Hradecky palasi sairastuvalta – torjui heti nollapelin
- Kulttihahmolla mahdollisuus nousta Lionel Messin ja Cristiano Ronaldon rinnalle
- Suomalaispuolustaja debytoi La Ligassa – Ville Koski kentälle Alavésin paidassa
- Vedonlyöjä.comin raju arvio veikkausliigajoukkueesta: ”Ykkösliigan pelaajalista”
- Haastattelu: Viljami Sinisalo sai mahdollisuuden Celticin tolppien välissä – ”Täällä sut heitetään syvään altaaseen”