Robert Lewandowskilta suorat sanat maajoukkuetovereilleen: ”Olen oman menestykseni uhri”

Robert Lewandowski on edustanut Puolan A-maajoukkuetta yli 14 vuoden ajan.
Lewandowski debytoi A-maajoukkueessa syksyllä 2008.
Lewandowski on 78 täysosumallaan Puolan A-maajoukkuehistorian paras maalintekijä. Lewandowski on edustanut Puolaa viidessä arvoturnauksessa.
Kärki on ollut jo vuosikausien ajan maajoukkueen suurin tähti.
Maajoukkuekapteeni on samalla kantanut vastuun joukkueen heikoista tuloksista muun muassa arvoturnauksissa. Qatarin MM-lopputurnauksen jälkeen Lewandowski kritisoi avoimesti silloista maajoukkueluotsia Czesław Michniewiczia, joka sittemmin erosi tehtävästään.
Puolalaismedia TVN haastatteli Lewandowskia, joka toivoo myös muiden pelaajien alkavan kantaa vastuuta maajoukkueen tuloksista.
– On tullut hetki, että myös muut pelaajat alkavat kantaa vastuuta maajoukkueesta. Huomaan, että olen oman menestykseni uhri. Monet katsovat maajoukkuetta siltä kannalta, miten minä tai muut huippuseuroissa pelaavat pelaajat esiintyvät. On tullut hetki, että muut pelaajat nousevat myös vastuunkantajiksi.
34-vuotias Lewandowski siirtyi viime kesänä Bayern Münchenistä Barcelonaan.
– En halunnut katua urani jälkeen sitä, etten olisi testannut itseäni muualla. En kadu sitä, ettei siirto tapahtunut aiemmin, koska viimeiset vuoteni Bayernissa olivat uskomattomia.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Relevo: Kylian Mbappé ei aio aktivoida PSG-sopimuksensa viimeistä vuotta – Real Madrid valmis tekemään tarjouksen yhdellä ehdolla
- Sergio Ramos poistuu myös Pariisista: ”Nämä ovat hyvästit”
- Zlatan Ibrahimovic ei ole valmis eläkkeelle – yksi asia huolestuttaa ruotsalaisveteraania
- Reuters: Thomas Zilliacus valmistelee nyt toisen Euroopan suurseuran ostamista
- AC Milanin tähdelle pitkä jatkosopimus – sisältää jättimäisen ulosostopykälän
- Erotuomaria vainonnut José Mourinho sai syytteen UEFA:lta
- Man Cityn tähdeltä erikoinen paljastus – samat kalsarit joka pelissä: ”Se on toiminut”
- Futismaailmassa jo useita podcasteja – tunnetko nämä?
- Cristiano Ronaldo houkuttelee muita tähtiä Saudi-Arabiaan: ”Liiga on erittäin hyvä”
- Huuhkajien tulokkaalla ikävä ilta – punainen kortti ja rökäletappio isossa pelissä
- Sergio Ramos poistuu myös Pariisista: ”Nämä ovat hyvästit”
- Zlatan Ibrahimovic ei ole valmis eläkkeelle – yksi asia huolestuttaa ruotsalaisveteraania
- Bild: Bayern München asetti kolme tähtipelaajaansa myyntiin
- Reuters: Thomas Zilliacus valmistelee nyt toisen Euroopan suurseuran ostamista
- Relevo: Kylian Mbappé ei aio aktivoida PSG-sopimuksensa viimeistä vuotta – Real Madrid valmis tekemään tarjouksen yhdellä ehdolla
- AC Milanin tähdelle pitkä jatkosopimus – sisältää jättimäisen ulosostopykälän
- FM: Bayernin huipputoppari haluaa jättää seuran Thomas Tuchelin toiveista huolimatta – pääsi jo yhteisymmärrykseen sopimuksesta PSG:n kanssa