Sky: Bayern München tekee kaikkensa päästäkseen eroon Sadio Manésta kesällä

Sadio Manén on määrä poistua Bayern Münchenistä kuluvan kauden jälkeen.
Sky Deutschlandin saamien tietojen mukaan Bayern aikoo tehdä kaikkensa saadakseen Manén myydyksi kesän siirtoikkunassa. Mané ei mahdu Bayern-luotsi Thomas Tuchelin suunnitelmiin. Lisäksi Mané on hyvin kritisoitu pelaaja niin joukkueen kuin seurajohdonkin sisällä.
Bayern hankki Manén 32 miljoonalla eurolla Liverpoolista viime kesänä, mutta senegalilaishyökkääjän kausi on ollut pettymys. Mané on tehnyt vain 11 maalia.
Viime viikolla Mané löi joukkuetoveriaan Leroy Sanéa kasvoihin pukukopissa Manchester Citylle kärsityn tappion jälkeen.
Sky Deutschlandin mukaan Bayern lätkäisi Manélle yli 300 000 euron sakot ja oli lisäksi valmis purkamaan yksimielisesti pelaajan sopimuksen, mutta väkivallan uhrina ollut Sané esitti seurajohdolle toiveen, ettei Manéa siirrettäisi sivuun joukkueesta. Sakon lisäksi Mané hyllytettiin viime viikonlopun Hoffenheim-ottelusta.
Bayernin seurajohto on täysin kyllästynyt Manén temppuiluun, eikä aio pitää pelaajaa joukkueessaan kuluvan kauden jälkeen.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Andrés Iniesta saattaa siirtyä Argentiinaan – vanha joukkuetoveri houkuttelee: ”Soitin hänelle”
- Tuttosport: Juventus saattaa sittenkin antaa potkut päävalmentajalleen – tässä ykköskorvaajaehdokas
- Marco Asensio siirtymässä jättipalkalla PSG:hen – seuran entinen pelaaja kyseenalaistaa ratkaisun: ”Tulee tänne vääristä syistä”
- Relevo: Kylian Mbappé ei aio aktivoida PSG-sopimuksensa viimeistä vuotta – Real Madrid valmis tekemään tarjouksen yhdellä ehdolla
- Sergio Ramos poistuu myös Pariisista: ”Nämä ovat hyvästit”
- Zlatan Ibrahimovic ei ole valmis eläkkeelle – yksi asia huolestuttaa ruotsalaisveteraania
- Reuters: Thomas Zilliacus valmistelee nyt toisen Euroopan suurseuran ostamista
- AC Milanin tähdelle pitkä jatkosopimus – sisältää jättimäisen ulosostopykälän
- Erotuomaria vainonnut José Mourinho sai syytteen UEFA:lta
- Man Cityn tähdeltä erikoinen paljastus – samat kalsarit joka pelissä: ”Se on toiminut”
- Sergio Ramos poistuu myös Pariisista: ”Nämä ovat hyvästit”
- Relevo: Kylian Mbappé ei aio aktivoida PSG-sopimuksensa viimeistä vuotta – Real Madrid valmis tekemään tarjouksen yhdellä ehdolla
- Marco Asensio siirtymässä jättipalkalla PSG:hen – seuran entinen pelaaja kyseenalaistaa ratkaisun: ”Tulee tänne vääristä syistä”
- Zlatan Ibrahimovic ei ole valmis eläkkeelle – yksi asia huolestuttaa ruotsalaisveteraania
- Bild: Bayern München asetti kolme tähtipelaajaansa myyntiin
- Tuttosport: Juventus saattaa sittenkin antaa potkut päävalmentajalleen – tässä ykköskorvaajaehdokas
- Reuters: Thomas Zilliacus valmistelee nyt toisen Euroopan suurseuran ostamista
- AC Milanin tähdelle pitkä jatkosopimus – sisältää jättimäisen ulosostopykälän
- FM: Bayernin huipputoppari haluaa jättää seuran Thomas Tuchelin toiveista huolimatta – pääsi jo yhteisymmärrykseen sopimuksesta PSG:n kanssa
- Erotuomaria vainonnut José Mourinho sai syytteen UEFA:lta