GdS: Juventukselle langetettu pisterangaistus astumassa jälleen voimaan – nyt aiempaa pienempänä
Juventuksen kaudesta ei ole puuttunut draamaa varsinkaan pelikenttien ulkopuolella.
Italian jalkapalloliitto langetti Juventukselle tammikuun lopussa 15 pisteen rangaistuksen. Juventusta syytettiin seuran taseiden korjaamisesta keinotekoisilla voitoilla pelaajasiirroissa. Juventuksen väitetään tahallaan suurennelleen siirtosummia mielensä mukaan.
Asiaa käsiteltiin hiljattain oikeudessa. Juventukselle langetettu pistemenetys otettiin toistaiseksi pois. Asiaa käsitellään lähitulevaisuudessa uudelleen oikeuden edessä.
La Gazzetta dello Sportin mukaan tällä hetkellä todennäköisin skenaario on se, että Juventus saa lopulta yhdeksän pisteen rangaistuksen. Vielä ei ole tosin tiedossa, vaikuttaisiko pistemenetys tämän kauden sarjataulukkoon vai aktivoituisiko se vasta ensi kaudella.
Jos pistemenetys astuisi voimaan jo tällä kaudella, putoaisi Juventus Serie A:ssa toiselta sijalta kahdeksanneksi ja siten ulos Mestarien liigaan oikeuttavalta sijalta.
Serie A:ssa on meneillään hyvin tiukka kilpailu paikoista ensi kauden Mestarien liigaan. Toisena olevan Juventuksen ja viidentenä majailevan AC Milanin ero on viisi pistettä.
Eurooppalaisen jalkapallon kattojärjestö UEFA:n on määrä päättää lähitulevaisuudessa, aikooko se rangaista Juventusta palkkasotkuista. Juventus on väitetysti maksanut pelaajilleen palkkoja, joita se ei ole merkannut kirjanpitoonsa. UEFA saattaa sulkea Juventuksen pois ensi kauden europeleistä.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Juha Mieto: yllätysvierailu Veikkausliigassa
- Eurojytky! Mestarien liigassa pamahti voitto, jollaista ei ole nähty 20 vuoteen
- Antonio Conte ei peittele – haluaa Italian maajoukkueen päävalmentajaksi
- Haastattelu: Ryan Mahuta teki uuden sopimuksen Tšekissä – ”Talvella oli kiinnostusta muista seuroista”
- Otso Virtanen loukkaantui – Ilves hankki korvaajan
- Diogo Tomas unelmoi siirrosta Portugaliin: ”Seuraan sarjaa todella tarkasti”
- Historiallinen merkkipaalu – Manuel Neuer samalle viivalle Lionel Messin kanssa
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- Mircea Lucescu on kuollut
- Eurojytky! Mestarien liigassa pamahti voitto, jollaista ei ole nähty 20 vuoteen
- Diogo Tomas unelmoi siirrosta Portugaliin: ”Seuraan sarjaa todella tarkasti”
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Otso Virtanen loukkaantui – Ilves hankki korvaajan
- Haastattelu: Ryan Mahuta teki uuden sopimuksen Tšekissä – ”Talvella oli kiinnostusta muista seuroista”
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- Historiallinen merkkipaalu – Manuel Neuer samalle viivalle Lionel Messin kanssa