L’Équipe: Saudiseuran delegaatio on tapaamassa PSG:n pitkäaikaisen suurtähden
Saudi-Arabian liigan Al-Hilal on lähettänyt tiistaina edustajansa Pariisiin houkutellakseen taiturimaisen Marco Verrattin tulemaan Lähi-Itään. Asiasta uutisoi Ranskan ehkä näkyvin urheilulehti L’Équipe.
Edustajat edustavat nimenomaan Al-Hilalia eivätkä Saudi-Arabiaa. Monissa aiemmissa siirroissa agenttien kanssa ovat neuvotelleet hallinnon miehet, jotka ovat luvanneet täyttää pelaajien haaveet taloudellisesti turvatusta asemasta.
Verrattin ja Paris Saint-Germainin välinen sopimus umpeutuu vasta vuonna 2026, mutta hänen arvellaan hautovan lähtöä. Lehtitietojen mukaan hän on puhunut asiasta muun muassa Kylian Mbappélle. PSG ei kuitenkaan ole helpon neuvottelukumppanin maineessa. Johtokunnalla on jännitteinen suhde moneen pelaajaan.
Verratti, 30, on edustanut PSG:tä vuodesta 2012 saakka. Hän tuli Pariisiin vain päivä Zlatan Ibrahimovićin jälkeen, eli hän on nähnyt seuran glamoröösin aikakauden kokonaan. Samaa liikehdintää on nähtävissä nyt myös Saudi-Arabiassa, jossa runsas ”itsensä yrittäjien” joukko avaa portit saudikulttuurin esiinmarsille.
Verratti oli aina terveenä ollessaan joukkueensa avauskokoonpanossa viime kaudella. Hän voitti Euroopan-mestaruuden Italian paidassa vuonna 2021.
Lue myös:
- HJK on nyt lähellä mestaruutta, KuPSin haaveet murskaksi – tässä ovat viimeisen kierroksen panokset!
- Ruotsalaismedia: Otso Liimatasta surkea tieto
- Ranskan vanhimmassa jalkapalloseurassa täysi kaaos – nyt lähti ex-Valioliiga-tähti
- Adam Marhiev hurjassa iskussa – jälleen kova tunnustus
- Katso: Juho Talvitie iski hienon maalin Belgian pääsarjassa
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Erik ten Hag latasi rajua tekstiä Cristiano Ronaldosta: ”Ei ole toimittanut enää kahdeksaan vuoteen”
- Haastattelu: IF Gnistanin Joakim Latonen unelmoi ulkomaista
- Katso: Lionel Messi nousi Inter Miamin sankariksi upealla osumalla
- Joel Pohjanpalon Palermo pelaa loistavaa syyskautta – matkalla Serie A:han?
- Joel Pohjanpalon Palermo pelaa loistavaa syyskautta – matkalla Serie A:han?
- Erik ten Hag latasi rajua tekstiä Cristiano Ronaldosta: ”Ei ole toimittanut enää kahdeksaan vuoteen”
- AC Oulu kaatoi KuPSin – tunteet kuumenivat
- Gennaro Gattuson Lazio hurjassa vireessä – silti 70 000 katsojan stadion ammottaa tyhjyyttään
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Katso: Lionel Messi nousi Inter Miamin sankariksi upealla osumalla
- Haastattelu: Petteri Pennanen ei koe KuPSin ansaitsevan mestaruutta
- Adam Marhiev hurjassa iskussa – jälleen kova tunnustus
- Haastattelu: Rasmus Karjalainen luottavaisin mielin kohti HJK-ottelua: ”Lähdetään voittamaan”
- Haastattelu: IF Gnistanin Joakim Latonen unelmoi ulkomaista