Minnesotassa valtavat odotukset Teemu Pukille – ”Seurahistorian suurin hankinta”
Minnesota Unitedin tekninen johtaja Mark Watson sanoo, että Huuhkajien kaikkien aikojen maalintekijä Teemu Pukki on seuran historian suurin hankinta.
Pukki, 33, jätti viime kauden päätteeksi Englannin taakseen viiden vuoden jälkeen ja siirtyi Minnesotaan. Suomen maajoukkuehyökkääjästä kehkeytyi Norwichin seuralegenda 210 ottelun ja 89 maalin ansiosta.
– Taloudellisessa mielessä Emanuel Reynoso oli tietysti myös iso diili. Mutta me uskomme, että pelaajan aseman ja kokemuksen kannalta Pukin hankinta on [isoin].
– Mielestämme meillä on maailmanluokan eliittimaalintekijä. Joten kyllä, sanoisin, että se on seurahistorian suurin hankinta.
Pukki kertoi, että hänen maajoukkuekaverinsa, Minnesotaa neljä vuotta edustanut Robin Lod on mainostanut hänelle seuraa ja MLS:ää pitkään.
– Hänen vaikutuksensa on ollut valtava.
– Puhuin hänen kanssaan ja hän kysyi, olisinko kiinnostunut tulemaan tänne. Mahdollisuus päästä pelaamaan hänen kanssaan oli iso sitä. Olen tietty pelannut hänen kanssaan maajoukkueessa, mutta mahdollisuus pelata hänen kanssaan seuratasolla oli iso sitä (päätöstäni).
Minnesotan päävalmentaja Adrian Heath uskoo, että Pukki on seuran kauan kaipaama boksissa liikkuva hyökkääjä, joka osaa hyödyntää kovalla teholla maalipaikat.
– Luomiemme maalipaikkojen määrän perusteella on ollut tällä kaudella melko ilmeistä, että meiltä puuttuu joku, joka pystyy hyödyntämään ne.
– En halua asettaa hänelle paineita, mutta uskon, että hän (Pukki) olisi laittanut niistä melko monta sisään. Ja se meiltä on puuttunut.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Upea osuma: Jari Litmanen, 55, yllätti veskarin lähes puolesta kentästä – katso video
- Jalkapallon MM-kisat 2026: Joukkueet ja pelaajat
- Kaan Kairinen Saksaan? Bundesliigaseura valmis maksamaan ison siirtokorvauksen
- Jani Honkavaara pettyi Djurgårdenin suoritukseen: ”Se on vastuullani”
- Lehti: Ville Koski siirtymässä pysyvästi Alavésiin
- Nyt se on varmaa! Neymar palaa maajoukkueeseen MM-kisoihin
- Suomi on yksi jalkapallon isoista vientimaista – MM-kisaisäntä jää taakse
- Nazinhosta Lukas Hradeckyn seurakaveri?
- Ronald Koeman junior pisti isäänsä paremmaksi – maalivahti teki maalin
- Neymar menetti hermonsa vuoden tärkeimpänä päivänä – oliko se siinä?
- Odotetuin MM-kokoonpanojulkistus tänään suorana netissä
- Suomi on yksi jalkapallon isoista vientimaista – MM-kisaisäntä jää taakse
- Ronald Koeman junior pisti isäänsä paremmaksi – maalivahti teki maalin
- Nyt se on varmaa! Neymar palaa maajoukkueeseen MM-kisoihin
- Lehti: Ville Koski siirtymässä pysyvästi Alavésiin
- Neymar menetti hermonsa vuoden tärkeimpänä päivänä – oliko se siinä?
- Haastattelu: Giórgos Antzoulas jätti HJK:n ja siirtyi Saksaan – ”Täällä jalkapallo on täysin erilaista”
- Kaan Kairinen Saksaan? Bundesliigaseura valmis maksamaan ison siirtokorvauksen
- Nazinhosta Lukas Hradeckyn seurakaveri?
- Karmea alku nousukarsinnoille – Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermosta ilmat pihalle