Petteri Pennanen lähtee ulkomaille – Ilvekselle siirtokorvaus
Ilveksen keskikenttäpelaaja Petteri Pennanen siirtyy Intian Superliigaan.
Pennanen, 32, on aiemmin pelannut ulkomailla Hollannissa, Puolassa, Indonesiassa ja Yhdysvalloissa, josta hän siirtyi Ilvekseen viime kaudeksi.
Veikkausliigan johtotähtiin lukeutuva Pennanen ehti pelata Ilveksen paidassa 51 ottelua tehden niissä yhteensä 18 maalia ja syöttäen yhdeksän.
Hänellä oli sopimuksessaan pykälä mahdollisuudesta siirtyä ulkomaille ennalta sovittua summaa vastaan. Tämä pykälä aktivoituu tulevassa siirrossa ja Ilves saa siirtokorvauksen. Pennasen uusi työnantaja selviää myöhemmin hänen uuden seuransa tiedottaessa siirrosta.
– Haluan kiittää näistä vajaasta parista vuodesta koko Ilves-perhettä, kanssapelaajia, valmennusta, kaikkia taustaorganisaatiossa, tuhansia junioreita sekä tietenkin kannattajia. Perheemme on viihtynyt Tampereella alusta asti todella hyvin ja siirrosta huolimatta perheen koti pysyy täällä, kommentoi Pennanen Ilveksen sivuilla.
– Haluan toivottaa joukkueelle paljon tsemppiä loppukauteen Veikkausliigaan sekä Suomen Cupin puolella, jossa himoittu pokaali on enää kahden voiton päässä. Päätös lähtemisestä ei todellakaan ollut helppoa, mutta olen täysin varma siitä, että Ilves on seurana oikealla tiellä kohti Suomen terävintä kärkeä – ja tulee sinne myös nousemaan.”
Ilves kertoo, että tapahtuneiden siirtojen johdosta seuran tavoitteena on vahvistaa joukkuetta 2-4 pelaajalla kesän siirtoikkunassa.
– Vahvistusten kartoitusta on tehty, ja tullaan tekemään, aktiivisesti, jotta oikeat pelaajat saadaan joukkueeseen.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sveitsille kirvelevä tulos MM-kisoissa – Qatar rokotti viime hetkellä
- Itävallan päävalmentajalle jatkodiili jo ennen ensimmäistä MM-peliä
- Jalkapallon MM-kisat 14.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Iranin MM-harjoituskeskuksen vierestä löydettiin ruumis
- Portugalin João Cancelo avautui elämänsä suuresta tragediasta: ”Muistan äitini viimeisen kirkaisun”
- Carlo Ancelotti: Neymar ei pelaa Brasilian avausottelussa MM-kisoissa
- Thomas Parteylta evättiin pääsy Kanadaan – Ghanan hallitus ryhtyy oikeustoimiin
- Aitio: Suomalaisvalmentaja Ranskan pääsarjaan – myös Valioliiga oli vaihtoehto
- Yhdysvallat antoi myrskyvaroituksen – sama nähty viimeksi lähes 100 vuotta sitten
- Englannin tähtipelaajien kengät ja pallot varastettiin ennen avausottelua
- Jalkapallon MM-kisat 14.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Aitio: Suomalaisvalmentaja Ranskan pääsarjaan – myös Valioliiga oli vaihtoehto
- Marokolle isoja takaiskuja Brasilia-pelin alla – kaksi muutosta MM-joukkueeseen
- Voiko Lionel Messi voittaa taas MM-kisat? Näin vastasi Ousmane Dembélé
- Jalkapallon MM-kisat 13.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Bernardo Silva sai valita Espanjan huippuseuroista – yllätyspäätös uudesta seurasta
- Carlo Ancelotti: Neymar ei pelaa Brasilian avausottelussa MM-kisoissa
- Jalkapallon MM-kisat 12.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Näin katsot jalkapallon MM-kisojen ottelut ilmaiseksi
- Sveitsille kirvelevä tulos MM-kisoissa – Qatar rokotti viime hetkellä
