Hassane Bandé siirtyy HJK:hon. HJK tiedotti perjantaina tehneensä kaksivuotisen sopimuksen Bandén kanssa.

24-vuotias hyökkääjä pelasi viime kauden Ranskan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla Amiensin riveissä. Bandé jäi kuitenkin hyvin pienelle vastuulle Amiensissa ja pelasi koko kauden aikana reilut 470 minuuttia.

Monipuolisuudestaan tunnettu Bandé kykenee pelaamaan molemmilla laidoilla ja lisäksi kärjessäkin.

Bandé iski Belgian pääsarjassa 11 maalia kaudella 2017-18.

Ajax hankki Bandén yli kahdeksalla miljoonalla eurolla kesällä 2018, mutta Bandé sai välittömästi siirtonsa jälkeen vakavan polvivamman, joka piti hänet vuoden ajan sivussa pelikentiltä. Burkina Fason A-maajoukkueeseen kuuluva Bandé lainattiin kuntoutumisensa jälkeen Sveitsin ja Kroatian pääsarjoihin.

HJK:n päävalmentaja Toni Korkeakunnas on tyytyväinen uuteen hankintaan.

– Hassanella on kliseisesti sanottuna kansainvälisen tason nopeus, se on selkeä erityisominaisuus. Hän on myös monikäyttöinen eli pystyy pelaamaan hyökkäyksessä niin laidoilla kuin keskelläkin, Korkeakunnas totesi HJK:n julkaisemassa tiedotteessa.

HJK:n mukaan Bandé on käytettävissä jo ensi viikon Qarabağ-ottelussa. Qarabağ voitti torstai-iltana HJK:n Eurooppa-liigan kolmannen karsintakierroksen avausosassa 2-1. Anthony Olusanya viimeisteli HJK:n maalin.

HJK Helsinki

@hjkhelsinki
Hyökkääjä Hassane Bandé vahvistamaan HJK:ta. ✍️

24-vuotias Hassane Bandé ja HJK ovat tehneet kesäkuun 2025 loppuun ulottuvan sopimuksen. Burkinafasolainen hyökkääjä tulee Klubiin ranskalaisesta Amiensista.
Tervetuloa Klubiin, Hassane!

Lue lisää👇

#HJK #Veikkausliiga #UELfi