Jalkapallopomon kohu sai erikoisen käänteen – äiti lukkiutui kirkkoon – ”Tämä ei ole reilua”
Espanjan jalkapalloliiton puheenjohtajan Luis Rubialesin äiti Angeles Bejer on aloittanut nälkälakon. Bejer syyttää poikansa joutuneen epäinhimillisen ajojahdin kohteeksi.
Rubiales, 46, joutui kohun silmään suudeltuaan yllättäen Espanjan hyökkääjää Jenni Hermosoa huulille MM-finaalin jälkeisessä palkintoseremoniassa. Espanjan naiset juhlivat ensimmäistä maailmanmestaruuttaan kukistettuaan Englannin Australiassa ja Uudessa-Seelannissa pelatun turnauksen loppuottelussa reilu viikko sitten.
Bejar on lukinnut itsensä lakkonsa ajaksi Divina Pastoran kirkkoon Motrilissa. Hän ilmoitti espanjalaiselle uutistoimistolle EFE:lle lakon jatkuvan toistaiseksi yötä päivää. Hän myös mainitsi poikansa olevan epäinhimillisen ja verisen jahdin uhri, eikä Rubiales ansaitse äidin mielestä saamaansa kritiikkiä.
– Media ei lopeta meidän häirintää. Meidän täytyy poistua asunnostamme. Me haluamme heidän jättävän meidät rauhaan ja Jennin kertovan totuuden. Tämä ei ole reilua, Rubialesin serkku Vanessa Ruiz puolusti perheen edustajana Motrilissa.
FIFA hyllytti Rubialesin lauantaina tehtävästään. Maailman jalkapallon kattojärjestö myös määräsi Espanjan jalkapalloliittoa tai heidän työntekijöitänsä olemaan ottamatta yhteyttä Hermosoon.
LUE MYÖS!
- Jani Honkavaara: Tämä asia on nostanut Djurgårdenin Allsvenskanin kärkisijoille
- Toimittaja haltioissaan: ”En ole koskaan aiemmin nähnyt tällaista maalia”
- Erikoinen näky: pelaaja vaati rankkaria, vaikka pallo oli jo maalissa
- Arttu Hoskonen kertoi miksi teki lyhyen sopimuksen Tanskaan: ”Suunniteltu kuvio”
- Lionel Messi nimesi kymmenen tulevaisuuden tähteä – ensimmäinen kerta meni pahasti pieleen
- Clarence Seedorf palaa valmentajaksi – edessä kova haaste
- KuPSin surkea vire sai jatkoa – Miika Nuutinen: ”Turhauttaa”
- Jani Honkavaaran Djurgården voitti Tukholman derbyn!
- Clinton Jephta laukoi FC Interin neljän pisteen karkumatkalle Veikkausliigan mestaruustaistossa
- Haastattelu: Arttu Hoskonen koki painajaisen Englannissa – ”Heittämällä elämäni rankin vuosi”
- Irlannin päävalmentaja kertoi mielipiteensä Pikkuhuuhkajista: ”Mikä tahansa joukkue, jolla on…”
- Jani Honkavaaran Djurgården voitti Tukholman derbyn!
- Täyskäännös Cristiano Ronaldon kohussa!
- Haastattelu: Arttu Hoskonen koki painajaisen Englannissa – ”Heittämällä elämäni rankin vuosi”
- Clarence Seedorf palaa valmentajaksi – edessä kova haaste
- Ilari Kangasniemi sai viimein suurempia minuutteja – Leicesterin surkea alkukausi sai jatkoa
- KuPSin surkea vire sai jatkoa – Miika Nuutinen: ”Turhauttaa”
- Maldini teki nimensä veroisesti – uskomaton blokki villitsi Englannissa
- Clinton Jephta laukoi FC Interin neljän pisteen karkumatkalle Veikkausliigan mestaruustaistossa
- Hirvittävä moka – Manuel Neuer aiheutti historian nopeimman bundesliigamaalin