HJK pettyi Konferenssiliigan avauksessa ja menetti tähtensä – kreikkalaisuosikki rynnisti lopussa ohi
HJK joutui pettymään Konferenssiliigan lohkovaiheen avauksessaan PAOK Thessalonikia vastaan. Helsinkiläisseura kaatui taistellen Töölön Bolt Arenalla kotiyleisönsä edessä kreikkalaisvierailleen 2-3-lukemin.
PAOK:ilta oli matkustanut Helsinkiin valtava 500 vieraskannattajan äänekäs ryhmä. Kokonaisuudessaan täpötäydellä Bolt Arenalla oli yleisöä 8532 katsojan verran.
HJK:n ottelu alkoi murheellisesti ykkösvahti Niki Mäenpään loukkaantumisella. Mäenpää kaatui pitkän avauksen jälkeen tuskissaan kentälle ja Klubin luottomiestä hoidettiin useamman minuutin ajan kentältä.
Lopulta Mäenpää poistui nurmelta paareilla ja Jesse Öst hyppäsi vaihdosta tolppien väliin.
HJK siirtyi ottelussa johtoon 36. minuutilla kulmatilanteesta. Lucas Lingmanin keskitys tavoitti boksista Hassane Bandén, joka puski voimakkaasti vieraiden puolustuksen keskeltä pallon verkkoihin.
PAOKilla oli tilaisuus kuitata takaisku vapaapotkusta avauspuoliskon lisäajalla. Laukaus otti kimmokkeen muurista ja putosi Östin näppeihin.
HJK sai luotua toisen puoliskon alkuun painetta kasvattaa etumatkaansa. 50. minuutin kohdalla Bojan Radulovic irtaantui vastaiskusta, mutta maalipyssyn laukaus osui vain tolppaan.
Radulovic sai vielä toisen tilanteen hetkeä myöhemmin tällä kertaa boksin sisältä. Hyökkääjä ei kuitenkaan onnistunut ohittamaan vedollaan tilanteen vahvasti lukenutta PAOK-vahtia Dominik Kotarskia.
HJK:n epäonnistuttua lisäämään numeroita, vieraat rokottivat erikoistilanteesta. Keskitys vapaapotkusta löysi Konstantinos Koulierakisin, joka puski pelivälineen varmasti Östin selän taakse.
PAOK:in voittomaali seurasi perässä viimeisellä kymmenenminuuttisella. Kiril Despodovin laukaus pomppi onnekkaasti tolpan kautta sisään.
Lisäajalla Brandon Thomas kaunisteli vielä numeroita kolmennalla vieraiden osumalla. Myös HJK:lle vihellettiin loppuun rangaistuspotku. Bojan Radulovic kavensi eroa, mutta liian myöhään.
Lohko G:n toisessa ottelussa Eintracht Frankfurt löi kotonaan 2-1-lukemin skotlantilaisvieraansa Aberdeenin.
HJK matkustaa lohkovaiheen toisella kierroksella Skotlantiin Aberdeenin vieraaksi viides päivä lokakuuta.
LUE MYÖS!
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin