Sukset pahasti ristissä – Man Unitedin jättifloppi ei saa edes syödä joukkuekaveriensa kanssa
Manchester United ei päästä laitahyökkääjäänsä Jadon Sanchoa takaisin edustusjoukkueensa treeneihin ennen kuin hän on pyytänyt anteeksi manageri Erik ten Hagilta, kertoo Talksport.
United tiedotti aiemmin tässä kuussa, että Sancho, 23, harjoittelee toistaiseksi etäällä edustusjoukkueesta kurinpidollisista syistä.
Ten Hag jätti hiljattain Sanchon sivuun kokoonpanosta Arsenalia vastaan ja perusteli päätöstään sillä, että englantilaislaituri ei ollut esiintynyt vaaditulla tasolla harjoituksissa. Sancho kiisti väitteen sosiaalisessa mediassa ja sanoi, että hänet on jo pitkään leimattu ”syntipukiksi”.
Talksportin mukaan Sanchon joukkuekaverit ovat yrittäneet saada hänet pyytämään anteeksi, mutta hän ei ole taipunut.
Sancho on laitettu harjoittelemaan Unitedin akatemiapelaajien kanssa. Häntä ei päästetä mihinkään ykkösmiehistön tiloihin, eikä hän saa edes ruokailla edustusjoukkueen pelaajien kanssa.
Manchester United on valmis kuuntelemaan tarjouksia Sanchosta, jos pattitilanne jatkuu vielä. Hän siirtyi seuraan toissa vuonna Borussia Dortmundista 85 miljoonalla eurolla, mutta Sancho on jäänyt kauas hintalappunsa tuomista odotuksista.
LUE MYÖS:
- Huuhkajista tuttu hyökkääjä löysi uuden seuran – pian vastassa Cristiano Ronaldo
- KuPS jäi jälleen ilman voittoa – HJK haki pisteen Kuopiosta
- Hämmentävä tilanne – suurseurasta eronnut valmentaja palasikin töihin
- Veikkausliigasta tuttu José Riveiro saanut AIK:n hyvään iskuun – valittiin Allsvenskanin kuukauden valmentajaksi
- Jättisummalla Veikkausliigan jättänyt Ilari Kangasniemi debytoi Leicesterissä
- Otto Ruopille ensimmäinen tehopiste Bundesliigassa
- AC Oulu debytoi loppuunmyydyllä uudella stadionillaan – IF Gnistan oli tyly vieras
- Ville Koski iski ensimmäisen maalinsa La Ligassa
- Palloliitto: Miesten Suomen Cupin finaalia ei keskeytetty sairauskohtausten takia
- Opettaja vaihtoi karttakepin OnlyFansiin ja jalkapalloon – yksi piirre ulkonäössä kiinnitti huomion
- Huuhkajista tuttu hyökkääjä löysi uuden seuran – pian vastassa Cristiano Ronaldo
- Jättisummalla Veikkausliigan jättänyt Ilari Kangasniemi debytoi Leicesterissä
- Palloliitto: Miesten Suomen Cupin finaalia ei keskeytetty sairauskohtausten takia
- Otto Ruopille ensimmäinen tehopiste Bundesliigassa
- KuPS jäi jälleen ilman voittoa – HJK haki pisteen Kuopiosta
- Hämmentävä tilanne – suurseurasta eronnut valmentaja palasikin töihin
- Kroaattipelaaja keksi täysin uuden tavan huijata vastustajaa
- 16-vuotias keskikenttäpelaaja loisti Mestarien liigassa – asiantuntijalta hurja vertaus
- Opettaja vaihtoi karttakepin OnlyFansiin ja jalkapalloon – yksi piirre ulkonäössä kiinnitti huomion
- AC Oulu debytoi loppuunmyydyllä uudella stadionillaan – IF Gnistan oli tyly vieras