Joel Pohjanpalo ei loikannut Serie A:han suuresta kiinnostuksesta huolimatta – nämä syyt painoivat päätöksessä: ”Täytyi olla hyvät perustelut”
Joel Pohjanpalo jäi siirtoikkunan sulkeuduttua Serie B:hen Venezian paitaan. Suomalaishyökkääjän ympärillä oli kesän aikana kuhinaa ja myös Italian pääsarjaseurat Serie A:sta olivat hänen palveluksistaan kiinnostuneita.
Pohjanpalolle, 28, ei ollut lainkaan selvää, että hän jäisi vielä toiseksi kaudeksi Veneziaan. Huuhkajien kärkipelaajan pysyminen nykyisessä seurassaan oli hänen oma henkilökohtainen päätöksensä.
Myös uusi vastuualue seuran kapteenina vaikutti tehdyssä ratkaisussa.
– Näen lojaalisuuden omaa seuraa kohtaan siinä tärkeänä, Pohjanpalo totesi SuomiFutis-sivustolle Huuhkajien mediatilaisuudessa Kalastajatorpalla.
– Siinä täytyi olla hyvät perustelut vaihtaa seuraa. Ainoana syynä ei voinut olla se, että olisi kiva päästä pelaamaan Serie A:ta.
Pohjanpaloa vietiin italialaismediassa useampaan Serie A -seuraan kesän aikana. Udinesen tekninen johtaja Federico Balzaretti kertoi elokuussa Calciomercato-sivustolle vierailleensa Venetsiassa seuran Penzo-kotistadionilla.
Myös Genoa, Salernitana ja Frosisone yhdistettiin Pohjanpaloon. Suomalaistähti myönsi saaneensa konkreettisia tarjouksia Serie A -seuroilta.
– Melkein kaikkien huhuttujen seurojen kanssa oli jonkin näköisiä neuvotteluja, Pohjanpalo vahvisti.
Jatkosta neuvottelut käynnissä
Venezian erinomainen alkukausi on luonut uskoa taistella Serie B:ssä haastajana noususta. Seura ei ole hävinnyt neljään ensimmäiseen otteluunsa kertaakaan ja pistesarakkeessa on kahdeksan pistettä kasassa.
Myös Pohjanpalo on päässyt itse kaikki kilpailut mukaan lukien kahdesti maalin makuun. Haastajaksi hyökkäykseen on tullut myös Monzasta saapunut kokenut tanskalainen Christian Gytkjaer.
33-vuotiaan Tanskan maajoukkueessakin viisi maalia takoneen hyökkääjän rooli on ollut toistaiseksi vaihtopenkin kirittäjänä.
– Hän on tuonut hyökkäykseen aktiivisuutta ja prässäämme nyt ylempää. Kokenut kaveri, joka pelannut Serie A:ssa. Tulemme varmasti pelaamaan kauden aikana enemmänkin yhdessä Pohjanpalo kuvaili uutta vahvistusta.
Pohjanpalon sopimusta Venezian kanssa on kaksi vuotta jäljellä. Neuvottelut jatkosta ovat kuitenkin suomalaisen mukaan jo kovassa vauhdissa.
Pohjanpalo haluaa jäädä taistelemaan menestyksestä nykyisessä ympäristössään.
– Jatkosopimusta ei olla toistaiseksi saatu aikaiseksi, mutta hyvin lähellä ollaan, Huuhkajat-tähti vihjasi.
Pohjanpalo kohtaa sunnuntaina Huuhkajien kanssa Tanskan. Suomi johtaa karsintalohkoaan viiden kierroksen jälkeen.
Joni Ahokas, Helsinki
Twitter: @AhokasJoni
LUE MYÖS!!
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Argentiinan ja Espanjan välinen Finalissima jouduttiin perumaan
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Onni Valakarille jättionnistuminen – suomalaiset huippuvireessä
- Suomalaisluotsin joukkue porskuttaa kärjessä – nousu häämöttää
- Lukas Hradecky palasi sairastuvalta – torjui heti nollapelin
- Kulttihahmolla mahdollisuus nousta Lionel Messin ja Cristiano Ronaldon rinnalle
- Suomalaispuolustaja debytoi La Ligassa – Ville Koski kentälle Alavésin paidassa
- Vedonlyöjä.comin raju arvio veikkausliigajoukkueesta: ”Ykkösliigan pelaajalista”
- Haastattelu: Viljami Sinisalo sai mahdollisuuden Celticin tolppien välissä – ”Täällä sut heitetään syvään altaaseen”