Lähde: José Mourinho otti yhteen pelaajiensa kanssa – seurajohto ei halunnut ottaa kantaa jatkosopimukseen
AS Roman kausi on lähtenyt käyntiin surkeasti. Kolmesta sarjaottelusta tuloksena on yksi vaivainen piste ja Serie A:n 18. sija.
AS Roma pelasi avauskierroksella kotikentällään Salernitanan kanssa 2-2 -tasapelin. Sitä seurasi tappio Hellas Veronan vieraana. Viime viikonloppuna AS Roma hävisi kotonaan AC Milanille 1-2.
AS Roman päävalmentaja José Mourinho seurasi joukkueensa kaksi ensimmäistä ottelua katsomon puolelta toimitsijakiellon vuoksi.
Mourinho ei saapunut median eteen Milan-tappion jälkeen. Roomalaistoimittaja Ilario Di Giovambattistan mukaan Mourinho otti pelaajiensa kanssa yhteen pukukopissa, jonka vuoksi lehdistötilaisuus jäi välistä. Mourinho kritisoi pelaajiensa asennetta ja pelaajat vastasivat samalla mitalla takaisin. Pelaajat vaativat Mourinholta parempaa taktista valmennusta.
Mourinho ja AS Roman urheilutoimenjohtaja Tiago Pinto ovat olleet tiettävästi jo pitkään tukkanuottasilla kulisseissa. Mourinho on pettynyt siihen, miten vähän AS Roma käyttää rahaa siirtomarkkinoilla. Mourinho odotti uutta hyökkääjää koko kesän ja sai Romelu Lukakun joukkueeseensa vasta elo-syyskuun vaihteessa.
Mourinhon nykyinen sopimus AS Roman kanssa päättyy alkaneen kauden jälkeen. Pinto ei ottanut kantaa Mourinhon mahdolliseen jatkoon tiistaisessa lehdistötilaisuudessa.
– Jatkosopimukset ovat tärkeitä asioita, joista keskustellaan seuran sisällä. Tällä hetkellä olemme tietoisia tilanteesta, jossa olemme. Haluamme palata voittojen tielle ja kohti tavoitteitamme maajoukkuetauon jälkeen. Keskustelemme seuralle tärkeistä asioista yksityisesti tiettyjen ihmisten kanssa, Pinto totesi.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Haastattelu: Ryan Mahuta teki uuden sopimuksen Tšekissä – ”Talvella oli kiinnostusta muista seuroista”
- Otso Virtanen loukkaantui – Ilves hankki korvaajan
- Diogo Tomas unelmoi siirrosta Portugaliin: ”Seuraan sarjaa todella tarkasti”
- Historiallinen merkkipaalu – Manuel Neuer samalle viivalle Lionel Messin kanssa
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- Mircea Lucescu on kuollut
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
- Mircea Lucescu on kuollut
- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa