TPS julkisti seuraavan päävalmentajansa – ”Oman sukupolvensa lupaavimpia”
Turun Palloseura on nimittänyt miesten edustusjoukkueensa uudeksi päävalmentajaksi Miika Nuutisen, joka aloittaa tehtävässään ensi kaudella kolmivuotisella sopimuksella.
Nuutinen, 31, siirtyy TPS:n peräsimeen HJK Klubi 04:stä, joka johtaa parhaillaan Kakkosen A-lohkoa. Ennen pestiään Klubi 04:ssä Nuutinen valmensi Käpylän Pallon P17-juniorit ikäluokan Suomen mestaruuteen.
– Haimme nuoren polven valmentajaa, jolla on vahva motivaatio edetä valmentajaurallaan ja kokemusta pelaajien kehittämisestä. Keskusteltuamme Miikan kanssa vakuutuimme siitä, että hän on meille oikea valinta tässä kohtaa. Miika on oman sukupolvensa lupaavimpia valmentajia, jonka näemme olevan valmis ottamaan seuraavan askeleen nousujohteisella urallaan, kommentoi FC TPS Turku Oy:n toimitusjohtaja Janne Kytölä seuran tiedotteessa.
– Otan tehtävän vastaan innostuneena ja erittäin motivoituneena. TPS on merkittävä ja perinteikäs seura, jossa näen paljon kehityspotentiaalia. Vakuutuin siitä, että TPS:ssä tiedetään, mitä halutaan ja se kohtasi oman visioni kanssa. Lisäksi minulle oli tärkeää se, että seura merkitsee paikallisille ihmisille paljon – se luo merkitystä päivittäiseen työhön, sanoo Nuutinen.
Muut TPS:n tulevan kauden valmennusryhmän jäsenet julkistetaan myöhemmin.
Kuluvan kauden loppuun TPS:ää valmentaa Mika Laurikainen, joka siirtyi tehtävään seuran urheilutoimenjohtajan paikalta. Turkulaiset tulivat Ykkösen runkosarjassa neljänneksi.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Helmarien Paulina Nyström ylsi hienoon saavutukseen
- Joel Pohjanpalo iski taas! Maalikuninkuus on käytännössä varma
- Mitä jos Iran voittaa MM-kisat? Näin Donald Trump vastasi
- Donald Trump: ”Iran voi pelata MM-kisoissa”
- Nolo hetki – FIFA-pomon rauhanele tyrmättiin karulla tavalla
- Veikkausliiga-maalivahdin lainasopimus päättyy ennenaikaisesti
- Näin käy Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan tv-oikeuksille
- Mestarien liigasta iso tieto – esitysoikeudet vaihtavat osoitetta Suomessa
- Pikkuhuuhkajien pelaaja saatetaan nähdä kesän MM-kisoissa
- Pelaajat syyttävät saudiliigan järjestelevän mestaruutta törkeästi Cristiano Ronaldolle – nyt CR7 avasi suunsa
- Joel Pohjanpalo iski taas! Maalikuninkuus on käytännössä varma
- Veikkausliiga-maalivahdin lainasopimus päättyy ennenaikaisesti
- Pikkuhuuhkajien pelaaja saatetaan nähdä kesän MM-kisoissa
- Näin käy Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan tv-oikeuksille
- Mitä jos Iran voittaa MM-kisat? Näin Donald Trump vastasi
- Mika Ääritalo nousi esiin Turkin sosiaalisessa mediassa – fanit ryntäsivät puolustamaan TPS-ikonia
- Kommentti: Nora Heroumin paikka ei ole Mestarien liiga -lähetyksessä
- Valioliigajoukkue nimesi päävalmentajakseen Michael Jacksonin
- Mestarien liigasta iso tieto – esitysoikeudet vaihtavat osoitetta Suomessa
- Helmarien Paulina Nyström ylsi hienoon saavutukseen
