Bayern München ei aio maksaa tulevaisuudessa suuria siirtosummia – Harry Kanen hintalappu oli poikkeus: ”Tämä on tapamme toimia”
Bayern München rikkoi elokuussa siirtosummaennätyksensä maksettuaan Harry Kanesta sata miljoonaa euroa Tottenhamille.
Kane on viimeistellyt kahdeksaan otteluun yhdeksän maalia.
Bayern on tunnettu varsin järkevänä rahankäyttäjänä, mutta viime vuosina sekin on avannut kukkaronsa nyörejä oikein toden teolla. Lucas Hernández maksoi 80 miljoonaa euroa. Lisäksi Bayern pulitti Matthijs de Ligtistä vajaat 70 miljoonaa euroa.
Saksalaisjätin puheenjohtaja Herbert Hainer kertoi FZ:n haastattelussa, että Kanesta maksettua siirtosummaa voi pitää edelleenkin poikkeuksellisena Bayernille.
– Tuollaiset siirtosummat ovat tulevaisuudessakin meille poikkeuksellisia. Kane tekee töitä uskomattoman huolellisesti ja huomio kaikki yksityiskohdat, kuten terveyden ja ravinnon. Luotamme siihen, että Kane pystyy pelaamaan tällä tasolla vielä vuosien ajan.
Hainer on ylpeä Bayernin omavaraisuudesta.
– Meillä ei ole suuria sijoittajia tai valtiollisia sponsoreita. Ansaitsemme jokaisen sentin itse, eikä meillä ole velkaa. Olemme maksaneet stadionin, junioriakatemian ja lisäksi meillä on vielä vaikka kuinka paljon rahaa pankkitilillä. Se on meille ylpeydenaihe ja antaa sisäistä voimaa jatkaa samalla tavalla. Tämä on Bayernin tapa toimia.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Tähdenlento sammui – Bodø/Glimt murtui vieraskentällä
- Mestarien liigan sensaatiojoukkueella mahdollisuus tehdä historiaa
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen
- Kazakstaniin siirtynyt Oiva Jukkola nostettiin Huuhkajien mukaan
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät
- Huuhkajat ei kohtaa Valko-Venäjää Suomessa
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi

- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Mestarien liigan sensaatiojoukkueella mahdollisuus tehdä historiaa
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät