Elämäntavoistaan kritisoitu Marco Verratti otti kantaa syytöksiin: ”Jalkapallon lisäksi minulla on omakin elämä”
Marco Verratti siirtyi syyskuussa PSG:stä qatarilaiseen Al-Arabiin.
Verratti, 30, kuului PSG:n modernin seurahistorian suurimpiin pelaajiin edustettuaan pariisilaisjättiä vuodet 2012-23. Keskikenttäpelaaja pelasi PSG:ssä 416 virallista ottelua ja voitti muun muassa peräti yhdeksän kertaa Ranskan pääsarjamestaruuden.
Verratti olisi tiettävästi halunnut jatkaa uraansa Pariisissa, mutta PSG:n peräsimeen kesällä saapunut Luis Enrique oli eri mieltä. Ranskalaismedian mukaan Enrique oli sanonut suoraan Verrattille, ettei pidä hänen elämäntavoistaan ja ilmoitti, ettei pelaaja kuulu hänen suunnitelmiin. Verratti on tullut vuosien saatossa tunnetuksi varsin rennosta elämäntyylistään.
L’Équipe haastatteli Pariisissa vieraillutta Verrattia, joka kertoi oman mielipiteensä asiasta.
– Se on tapani elää elämää. Minulle jalkapallo on aina ollut peli. Sen lisäksi minulla on omakin elämä. Pidän ravintoloista ja voin juoda lasin viiniä, kun luvassa ei ole harjoituksia. On pelaajia, jotka piilottelevat, mutta minä olen aina kantanut vastuun niin elämässäni kuin kentälläkin. Uskon ihmisten pitäneen minusta myös sen vuoksi, koska olen normaali – juuri kuin hekin. Tiesin täydellisesti ne hetket, jolloin pystyin menemään ulos syömään tai yökerhoon ystävieni kanssa.
– Olen aina ollut todella ammattimainen. Olen rehellinen ihminen. Sanon sen, mitä ajattelen ja he tekivät samoin. Kun palasimme harjoituskaudelle, puhuin valmentajan kanssa ja hän sanoi, etten kuulu hänen suunnitelmiinsa. Hän sanoi minulle yksinkertaisesti haluavansa muuttaa joukkuetta ja tehdä jotain uutta, koska olin pelannut siellä jo vuosien ajan.
- HJK on nyt lähellä mestaruutta, KuPSin haaveet murskaksi – tässä ovat viimeisen kierroksen panokset!
- Ruotsalaismedia: Otso Liimatasta surkea tieto
- Ranskan vanhimmassa jalkapalloseurassa täysi kaaos – nyt lähti ex-Valioliiga-tähti
- Adam Marhiev hurjassa iskussa – jälleen kova tunnustus
- Katso: Juho Talvitie iski hienon maalin Belgian pääsarjassa
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Erik ten Hag latasi rajua tekstiä Cristiano Ronaldosta: ”Ei ole toimittanut enää kahdeksaan vuoteen”
- Haastattelu: IF Gnistanin Joakim Latonen unelmoi ulkomaista
- Katso: Lionel Messi nousi Inter Miamin sankariksi upealla osumalla
- Joel Pohjanpalon Palermo pelaa loistavaa syyskautta – matkalla Serie A:han?
- Joel Pohjanpalon Palermo pelaa loistavaa syyskautta – matkalla Serie A:han?
- Erik ten Hag latasi rajua tekstiä Cristiano Ronaldosta: ”Ei ole toimittanut enää kahdeksaan vuoteen”
- AC Oulu kaatoi KuPSin – tunteet kuumenivat
- Gennaro Gattuson Lazio hurjassa vireessä – silti 70 000 katsojan stadion ammottaa tyhjyyttään
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Katso: Lionel Messi nousi Inter Miamin sankariksi upealla osumalla
- Haastattelu: Petteri Pennanen ei koe KuPSin ansaitsevan mestaruutta
- Adam Marhiev hurjassa iskussa – jälleen kova tunnustus
- Haastattelu: Rasmus Karjalainen luottavaisin mielin kohti HJK-ottelua: ”Lähdetään voittamaan”
- Haastattelu: IF Gnistanin Joakim Latonen unelmoi ulkomaista