FC Haka vahvisti: Teemu Tainio jättää seuran
Teemu Tainio jättää tehtävänsä FC Hakan päävalmentajana kuluvan kauden jälkeen, kertoo seura tiedotteessaan.
Tainio, 43, aloitti Hakan valmennusryhmässä kaudella 2018 ja nousi seuraavana vuonna joukkueen päävalmentajaksi.
Valkeakosken ylpeys nousi Tainion ensimmäisen kauden päätteeksi Veikkausliigaan, jossa joukkue ylsi parhaimmillaan hänen alaisuudessaan neljänneksi. Sijoituksen myötä Haka pääsi eurolopputurnaukseen, jonka voittajana se pääsi pelaamaan tänä vuonna Konferenssiliigan karsinnoissa.
– Aikansa kutakin. Olen ollut täällä kuusi vuotta ja sitä kehittyy parhaiten, kun menee epämukavuusalueelle. On myös kiva päästä näkemään uusia ympäristöjä, kommentoi Tainio Hakan sivuilla.
– Mitään dramatiikkaa ei misään nimessä tähän liity. Koko ajan on toimittu hienosti toimiston kanssa ja on ollut sellainen yhdessä tekemisen meininki.
– Nyt on raskas kausi takana, niin päätös kypsyi hiljalleen.
– Olen kiitollinen Hakalle, että sain mahdollisuuden täällä. Kiitos kaikesta tuesta ja olen tosi paljon nauttinut olostani täällä.
FC Haka tiedottaa uuden päävalmentajan rekrytoinnin tilanteesta ”myöhemmin”.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Suomen Cupissa nähtiin korkean riskin ottelu – “Yksi faneista raudoitettiin”
- John Guidetti uskoo Jani Honkavaaran saavan potkut kesken kauden
- Jättipaukku lähellä Suomen Cupissa – 17-vuotias debytantti astui esiin ”ikimuistoisessa jännitysnäytelmässä”
- Haastattelu: Urho Nissilä jäämässä ensi kaudeksi Unkariin
- Ennennäkemätöntä – Suomen Cupin fanihurmos keskellä hiljaista huhtikuuta
- Uskomaton välierä Mestarien liigassa – PSG ja Bayern München takoivat yhdeksän maalia
- Veikkausliigan seurat taistelivat cupissa – TPS tempautui trilleriin
- Jättipaukku lähellä – José Mourinho voi olla seuraava Real Madridin päävalmentaja
- Gnistanille suora ilmoitus – ei asiaa jatkoon
- Axel Kouame ei mahtunut AIK:n kokoonpanoon: ”Se oli urheilullinen päätös”
- Ennennäkemätöntä – Suomen Cupin fanihurmos keskellä hiljaista huhtikuuta
- Veikkausliigan seurat taistelivat cupissa – TPS tempautui trilleriin
- Axel Kouame ei mahtunut AIK:n kokoonpanoon: ”Se oli urheilullinen päätös”
- Haastattelu: Urho Nissilä jäämässä ensi kaudeksi Unkariin
- Uskomaton välierä Mestarien liigassa – PSG ja Bayern München takoivat yhdeksän maalia
- John Guidetti uskoo Jani Honkavaaran saavan potkut kesken kauden
- Jättipaukku lähellä Suomen Cupissa – 17-vuotias debytantti astui esiin ”ikimuistoisessa jännitysnäytelmässä”
- Gnistanille suora ilmoitus – ei asiaa jatkoon
- Hollantilaistähti sivuun MM-kisoista: ”Olen musertunut”
- Tekikö HJK valtavan virheen? IS:n asiantuntija: ”Ei herätä pienintäkään luottamusta”
