Mats Hummels palaa pitkän tauon jälkeen Saksan paitaan – mukana kolme ensikertalaista
Borussia Dortmundin toppari Mats Hummels on saanut kutsun Saksan A-maajoukkueeseen ensimmäistä kertaa yli kahteen vuoteen.
Hummels, 34, pelasi viimeksi Saksan paidassa vuoden 2021 EM-kisoissa. Turnauksen jälkeen Saksan päävalmentajaksi siirtyi Hansi Flick, joka ei kutsunut konkaritopparia kertaakaan ryhmäänsä.
Flick sai monoa viime kuussa, ja hänen seuraajakseen nimitettiin Julian Nagelsmann, joka johdattaa Saksan ensi kesän EM-kotikisoihin.
Bayer Leverkusenin Robert Andrich, Union Berlinin Kevin Behrens ja Stuttgartin Chris Führich on kutsuttu tulevalle maajoukkuetauolle ensimmäistä kertaa Saksan riveihin.
Ilman kutsua jäivät muun muassa Dortmundin Emre Can, Nico Schlotterbeck ja Karim Adeyemi.
– Olemme uusi valmennustiimi ja haluamme nähdä mahdollisimman monta pelaajaa maajoukkueessa. Tavoitteenamme on totutella toisiimme mahdollisimman nopeasti tässä lyhyessä ajassa, joka meillä on käytettävissämme, ja pyrkiä muutamassa harjoituksessa sisäistämään asioita, kommentoi Nagelsmann Athleticin mukaan.
Saksa kohtaa ystävyysotteluissa 14. lokakuuta Yhdysvallat ja Meksikon neljä päivää myöhemmin.
- Lähde: Kuolemaan johtaneessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti murtui – joutui rajun ryöpytyksen kohteeksi
- Espanjan poliisi tutkii jalkapalloilijan traagista kuolemaa
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Harry Kane lähellä historiallista ennätystä – voi nousta Cristiano Ronaldon rinnalle
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Espanjassa karmea taklaus – pelaaja elottomana 20 minuuttia
- Joakim Latonen tähtää ulkomaille: ”Viime aikoina halu on kasvanut”
- HJK on nyt lähellä mestaruutta, KuPSin haaveet murskaksi – tässä ovat viimeisen kierroksen panokset!
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Erik ten Hag latasi rajua tekstiä Cristiano Ronaldosta: ”Ei ole toimittanut enää kahdeksaan vuoteen”
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Ranskan vanhimmassa jalkapalloseurassa täysi kaaos – nyt lähti ex-Valioliiga-tähti
- Espanjassa karmea taklaus – pelaaja elottomana 20 minuuttia
- Adam Marhiev hurjassa iskussa – jälleen kova tunnustus
- HJK on nyt lähellä mestaruutta, KuPSin haaveet murskaksi – tässä ovat viimeisen kierroksen panokset!
- Ruotsalaismedia: Otso Liimatasta surkea tieto
- Katso: Juho Talvitie iski hienon maalin Belgian pääsarjassa
