Sky: Jadon Sancho jättämässä Manchester Unitedin tammikuussa – haluaa palata vanhaan seuraansa
Jadon Sanchon alkukausi on mennyt pahemman kerran penkin alle.
Manchester Unitedin päävalmentaja Erik ten Hag jätti Sanchon pienelle peliajalle kauden ensimmäisissä otteluissa.
Sancho siirrettiin sivuun edustusjoukkueen toiminnasta syyskuun alussa. Ten Hag jätti Sanchon ulos Arsenal-ottelun kokoonpanosta ja ilmoitti syyksi sen, ettei pelaaja ollut harjoitellut tarpeeksi hyvin otteluviikolla. Sancho julkaisi sosiaalisessa mediassa tiedotteen, jossa hän kertoi ten Hagin valehtelevan. Sanchoa ei ole sen koommin nähty edustusjoukkueen parissa.
Ten Hag vaatii Sancholta anteeksipyyntöä päästääkseen pelaajan takaisin joukkueen mukaan, mutta Sancho ei ole suostunut siihen.
Sky Deutschlandin saamien tietojen mukaan Sanchon on määrä poistua Manchester Unitedista tammikuun siirtoikkunassa lainalle muihin maisemiin.
Skyn mukaan Sancho on keskustellut Borussia Dortmundin päävalmentajan Edin Terzićin kanssa ja haluaisi mielellään palata vanhaan seuraansa, mutta lähde kertoo, ettei se ole suinkaan yksinkertaista tai todennäköistä. Dortmundin seurajohto on epäileväinen sen suhteen, miten ongelmapelaajan maineen itselleen saanut Sancho sopeutuisi joukkueeseen. Terzić haluaisi Sanchon takaisin Dortmundiin. Sancho pelasi seurassa vuodet 2017-21.
LUE MYÖS:
- Huuhkajista tuttu hyökkääjä löysi uuden seuran – pian vastassa Cristiano Ronaldo
- KuPS jäi jälleen ilman voittoa – HJK haki pisteen Kuopiosta
- Hämmentävä tilanne – suurseurasta eronnut valmentaja palasikin töihin
- Veikkausliigasta tuttu José Riveiro saanut AIK:n hyvään iskuun – valittiin Allsvenskanin kuukauden valmentajaksi
- Jättisummalla Veikkausliigan jättänyt Ilari Kangasniemi debytoi Leicesterissä
- Otto Ruopille ensimmäinen tehopiste Bundesliigassa
- AC Oulu debytoi loppuunmyydyllä uudella stadionillaan – IF Gnistan oli tyly vieras
- Ville Koski iski ensimmäisen maalinsa La Ligassa
- Palloliitto: Miesten Suomen Cupin finaalia ei keskeytetty sairauskohtausten takia
- Opettaja vaihtoi karttakepin OnlyFansiin ja jalkapalloon – yksi piirre ulkonäössä kiinnitti huomion
- Huuhkajista tuttu hyökkääjä löysi uuden seuran – pian vastassa Cristiano Ronaldo
- Jättisummalla Veikkausliigan jättänyt Ilari Kangasniemi debytoi Leicesterissä
- Palloliitto: Miesten Suomen Cupin finaalia ei keskeytetty sairauskohtausten takia
- Otto Ruopille ensimmäinen tehopiste Bundesliigassa
- KuPS jäi jälleen ilman voittoa – HJK haki pisteen Kuopiosta
- Hämmentävä tilanne – suurseurasta eronnut valmentaja palasikin töihin
- Kroaattipelaaja keksi täysin uuden tavan huijata vastustajaa
- 16-vuotias keskikenttäpelaaja loisti Mestarien liigassa – asiantuntijalta hurja vertaus
- Opettaja vaihtoi karttakepin OnlyFansiin ja jalkapalloon – yksi piirre ulkonäössä kiinnitti huomion
- AC Oulu debytoi loppuunmyydyllä uudella stadionillaan – IF Gnistan oli tyly vieras