Argentiinalaistähti soitti MM-voiton jälkeen ensiksi José Mourinholle: ”Ensin hänelle ja sitten äidilleni”
AS Roman hyökkääjä Paulo Dybala sanoo, että hän soitti Argentiinan viime vuoden MM-kullan jälkeen ensiksi Giallorossin päävalmentajalle José Mourinholle.
Dybala, 29, pääsi MM-kisoissa kentälle vain lyhyesti kahdessa viimeisessä ottelussa, mutta hän toimitti oman pilkkunsa sisään finaalin rangaistuspotkukilpailussa Ranskaa vastaan.
Pukuhuoneessa Dybalaa odotti puhelin täynnä soittoja ja viestejä perheenjäseniltä ja ystäviltä, mutta hän kilautti ensiksi Roman käskyttäjälle, portugalilaiselle Mourinholle, joka oli ehtinyt soittaa hänelle jo viisi kertaa.
– Kun loppuottelu Ranskaa vastaan päättyi, olin dopingtestihuoneessa ja sitten pääsin pukuhuoneeseen. Otin puhelimeni puhuakseni perheelleni ja minulla oli viisi vastaamatonta puhelua Mourinholta. Taisin soittaa ensin hänelle ja sitten äidilleni, Dybala kertoi Goalin mukaan.
– Hän oli hyvin onnellinen, koska hän rakastaa argentiinalaisia. Hän kertoo minulle aina hienoja asioita myös [Ángel] Di Maríasta ja [Lionel] Messistä, hän rakastaa heitä todella paljon. Kaikki argentiinalaiset ovat antaneet hänelle jotain lisää joukkueissaan, ja hän puhuu kaikista erittäin paljon. Hän on hyvin kiintynyt kaikkiin argentiinalaisiin.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jalkapalloon uusia sääntömuutoksia – ajanpeluu halutaan kitkeä, VAR:lle lisää tehtäviä
- Åland: IFK Mariehamn on tekemässä sopimuksen ulkomaalaisvahvistuksen kanssa: ”Kaikki viittaa siihen”
- Expressen: Otso Liimatan siirto on viimeistelyä vaille varma
- Tunkeutuja kävi käsiksi Lionel Messiin
- Norjassa muhii skandaali – huippupelaajia epäillään
- HJK vahvistuu ulkomaalaispelaajalla – kokemusta isoista seuroista
- Tässä ovat kaikki Mestarien liigan, Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan arvotut pudotuspeliparit
- KuPSin menestyksekäs eurotaival päätökseen – samalla tuli harmittava takaisku
- Viljami Sinisalolle iso onnistuminen Eurooppa-liigassa
- HBL: Helsinkiläisseura ulos sarjasta vedonlyöntiskandaalin vuoksi
- HJK vahvistuu ulkomaalaispelaajalla – kokemusta isoista seuroista
- Tässä ovat kaikki Mestarien liigan, Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan arvotut pudotuspeliparit
- Viljami Sinisalolle iso onnistuminen Eurooppa-liigassa
- HBL: Helsinkiläisseura ulos sarjasta vedonlyöntiskandaalin vuoksi
- Espanjalaismedia: Tässä on Lucas Bergströmin uusi valmentaja
- Mestarien liigan kohupelaajan väitetään myöntäneen törkeän tekonsa – paljasti totuuden joukkueelle
- Optio käytetty! Maalitykki jatkaa Veikkausliigassa
- KuPSin menestyksekäs eurotaival päätökseen – samalla tuli harmittava takaisku
- Haastattelu: Agon Sadiku avasi talven siirtoikkunan tapahtumia
- Simo Valakarin suojatin koomailu on nähtävä itse – ”Tämä on silkkaa komediaa”