”Ei voi mennä enää huonommaksi” – EM-kisaisäntä Saksa on järkyttävässä vireessä
Saksan kapteeni İlkay Gündoğan sanoo, että ainoa suunta on ylöspäin joukkueen hävittyä tiistaina Itävallalle 0-2 ystävyysottelussa.
Vuoden 2014 maailmanmestari on joutunut pettymään viime vuosien arvokisoissa jäätyään kahdessa MM-turnauksessa lohkovaiheeseen ja pudottuaan EM-kisoissa ensimmäisellä pudotuspelikierroksella.
Qatarin MM-kisojen jälkeen Saksa on voittanut 11 ottelustaan vain kolme ja hävinnyt peräti kuusi. Vire on erityisen huolestuttava siksi, että Saksa isännöi tulevana kesänä miesten EM-kisoja.
Barcelonaa edustava Gündoğan, 33, sanoi tiistain tappion jälkeen, että pohja on saavutettu.
– Tilanne ei voi mennä enää huonommaksi. Se on ainoa myönteinen asia, Gündogan sanoi ZDF:lle.
– Teimme ottelun aivan liian helpoksi itävaltalaisille. Emme olleet tarpeeksi hyviä.
Saksan uusi päävalmentaja Julian Nagelsmann on ehtinyt johdattaa joukkueen neljään otteluun. Hän voitti debyytissään Yhdysvallat 3-1, mutta sittemmin Saksa on jäänyt tasapeliin Meksikoa vastaan ja hävinnyt Itävallan lisäksi Turkille.
– Meillä on paljon työtä edessä, sanoi Nagelsmann BuLiNewsin mukaan.
– Meidän on hyväksyttävä tilanne, emmekä saa sortua uhrin rooliin. Meidän on otettava lisäaskeleita. Meillä on uskomattoman paljon työtä tehtävänä jokaisella pelipaikalla. Se ei tule olemaan helppoa.
LUE MYÖS:
- Manchester City ja PSG kohtasivat Mestarien liigassa isossa pelissä – UCL-illassa hurja määrä maaleja
- Yhdeksän maalia! Mestarien liigassa melkoinen ilotulitus
- Vinícius ei saa pelata El Clásicossa – pitkä pelikielto napsahti
- Mestarien liigan hattutemppusankari vaikean valinnan edessä – ”Päätän, kun sen aika koittaa”
- Pienen kalastajakylän kasvatti nousi tiistain hahmoksi Mestarien liigassa – ”Kusipää”
- AC Oulun luottopelaaja loppukauden sivussa pelikentiltä
- Trabzonspor vahvisti: Mohamed Salah matkustaa Tampereelle
- Mestarien liigassa nähtiin jättiyllätyksiä tiistaina
- Gianni Infantinon asema horjuu – miljoonapalkkio nostatti uuden kohun
- Vahvasti pelannut Cristiano Ronaldo: ”Olen portugalilainen, mutta kuulun Saudi-Arabian kuningaskunnalle”

- Steven Gerrard kertoi millaisen rangaistuksen antaisi Manchester Citylle
- Yhdeksän maalia! Mestarien liigassa melkoinen ilotulitus
- Gianni Infantinon asema horjuu – miljoonapalkkio nostatti uuden kohun