HJK-tähdellä kiusallinen sopimustilanne – joutumassa Ruotsiin vasten tahtoaan

Helsinki. HJK-tähti Lucas Lingman ei halua palata Helsingborgiin. Keskikenttäpelaajan vuoden mittainen lainasopimus päättyy vuodenvaihteessa ja ensi kauden suunnitelmat ovat vielä auki.
Rimaa hipoen Ruotsin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla Superettanissa säilynyt Helsingborg ei kuitenkaan ole se seura, jossa Lingman haluaisi henkilökohtaisesti jatkaa uraansa. Hän ehti pelata seurassa puoli vuotta jätettyään Klubin tammikuussa 2022.
Päätös ei ole kuitenkaan vain Lingmanin omasta tahdosta kiinni. Sopimus Helsingborgissa ulottuu vuoteen 2025 saakka, joten jos ruotsalaisseura ei ole valmis myyntiin tai lainaan, Lingmanin on jäätävä.
– Olen ilmoittanut etten halua palata. Sen eteen tehdään töitä, että ratkaisu löytyisi, Lingman totesi SuomiFutis-sivustolle Kalastajatorpan mediatilaisuudessa.
Lingman uskoo, ettei hän saanut Helsingborgissa omia vahvuuksiaan tarpeeksi hyvin esille. Myös joukkueen tulokset olivat heikkoja, mihin hän ei ollut tottunut HJK:ssa.
Lingman pelasi Helsingborgissa 15 peliä, joista seura voitti vain yhden. Joukkue myös putosi tuolloin Allsvenskanista kauden 2022 päätteeksi.
– Helsingborgs on toki suuri seura Ruotsissa, mutta he eivät ole tällä hetkellä pelillisesti sitä. Kyllä se oli aika täyskäännös siihen, mihin olin tottunut. Aluksi tuntui hyvältä, mutta sitten ei vain klikannut, Lingman selitti.
Lingman palasi HJK-paitaan lainalle viime talvena ja oli loppukaudesta avainroolissa Suomen mestaruutta juhlineessa ryhmässä. Alkuun puolikuntoisuus toi kuitenkin vaikeuksia, sillä hän oli vasta toipunut loukkaantumisesta.
– Siinä meni jonkun verran aikaa, että pääsi täyteen kuntoon. Ei ollut ihan helppo palata siihen kesken kauden. Totta kai se kunnon löytäminen vie aikaa. Ehkä alkuvaikeudet tulivat siinä, etten ollut siinä kunnossa mitä pitäisi olla, että pystyisi suorittamaan koko matsin ajan, Lingman avasi.
Lingmanilla on vielä kaksi Konferenssiliigan lohkovaiheen ottelua HJK:n kanssa jäljellä. Huuhkajien keskikenttäpelaaja kuitenkin pitää ovea auki myös helsinkiläisseuralle puntaroidessaan ensi kauden vaihtoehtojaan.
– En sano ikinä ei HJK:lle. Tämä on minun kotipaikkani ja nautin todella HJK:ssa pelaamisesta. Olen päässyt hyvään rooliin ja tuntuu, että fanitkin arvostavat sitä, mikä on tärkeintä.
Joni Ahokas
Twitter: @AhokasJoni
LUE MYÖS!
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- Shakhtar-luotsi Arda Turan Ilves-pelin alla: ”Valitsemme parhaan avauksen toteuttamaan strategiaamme”
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Santeri Haarala saattaa jättää Djurgårdenin – seurapomo: ”Herättänyt kiinnostusta”
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan