Leonardo Bonucci paljasti: Oli lähellä siirtoa Real Madridiin: ”Sitä seuraa ei voi sanoin kuvailla”
Leonardo Bonucci kuului vuosien ajan maailman parhaimpien keskuspuolustajien joukkoon.
Nykyään saksalaista Union Berliniä edustava Bonucci, 36, pelasi Juventuksessa vuodet 2010-17 ja 2018-23.
Bonucci muodosti Juventuksessa yhdessä Gianluigi Buffonin, Andrea Barzaglin ja Giorgio Chiellinin kanssa monen mielestä jopa maailman parhaan puolustuksen. Bonucci juhli vuosien saatossa Juventuksen kanssa kahdeksan kertaa Serie A:n mestaruutta.
Marca haastatteli Bonuccia, joka paljasti olleensa lähellä siirtoa Real Madridiin. Bonucci ajautui riitoihin Juventuksen valmennusjohdon kanssa kesällä 2017. Lopulta toppari siirtyi AC Milaniin – tosin palatakseen vain vuotta myöhemmin Juventukseen.
– Se oli todella lähellä. Kyse oli kesästä 2017. Olimme juuri hävinneet Mestarien liigan finaalin Real Madridille. Real Madridin ja agenttini väliset neuvottelut etenivät pitkälle, mutta lopulta emme päässeet yhteisymmärrykseen. Real Madrid etsi nuorempaa pelaajaa, eikä halunnutkaan hankkia 30-vuotiasta topparia. Se oli hienoa aikaa, vaikkei siirto lopulta toteutunutkaan.
– Kunnioitan ja arvostan Real Madridia. Real Madridia ei voi sanoin kuvailla. Se on todennäköisesti maailman suurin seura. Olin lähellä siirtoa sinne, ja se olisi ollut unelmani.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- VAR-kohu Mestarien liigan ottelun jälkeen – näin Barcelona reagoi
- Juha Mieto: yllätysvierailu Veikkausliigassa
- Eurojytky! Mestarien liigassa pamahti voitto, jollaista ei ole nähty 20 vuoteen
- Antonio Conte ei peittele – haluaa Italian maajoukkueen päävalmentajaksi
- Haastattelu: Ryan Mahuta teki uuden sopimuksen Tšekissä – ”Talvella oli kiinnostusta muista seuroista”
- Otso Virtanen loukkaantui – Ilves hankki korvaajan
- Diogo Tomas unelmoi siirrosta Portugaliin: ”Seuraan sarjaa todella tarkasti”
- Historiallinen merkkipaalu – Manuel Neuer samalle viivalle Lionel Messin kanssa
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- Eurojytky! Mestarien liigassa pamahti voitto, jollaista ei ole nähty 20 vuoteen
- Diogo Tomas unelmoi siirrosta Portugaliin: ”Seuraan sarjaa todella tarkasti”
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Otso Virtanen loukkaantui – Ilves hankki korvaajan
- Haastattelu: Ryan Mahuta teki uuden sopimuksen Tšekissä – ”Talvella oli kiinnostusta muista seuroista”
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- Historiallinen merkkipaalu – Manuel Neuer samalle viivalle Lionel Messin kanssa
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Antonio Conte ei peittele – haluaa Italian maajoukkueen päävalmentajaksi
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”