Napoli-pomo kertoi miksei Luis Enrique siirtynyt seuraan
Luciano Spalletti johdatti Napolin viime kaudella Serie A:n mestaruuteen.
Kyseessä oli Napolille ensimmäinen Serie A:n mestaruus 33 vuoteen.
Hetki mestaruuden jälkeen Spalletti kuitenkin erosi päävalmentajan paikalta. Spalletti pettyi Napolin omistajaan Aurelio De Laurentiisiin, joka oli puhunut avoimesti julkisuudessa siitä, miten luotsi aikoisi solmia jatkosopimuksen seuran kanssa.
De Laurentiis palkkasi lopulta Rudi Garcian Napolin uudeksi päävalmentajaksi. Garcia sai potkut marraskuun puolivälissä ennakko-odotuksiin nähden surkean syyskauden seurauksena.
Seurapomo paljasti Corriere dello Sportin haastattelussa, että hänen olisi pitänyt antaa Garcialle potkut jo kesällä. Garcia ilmoitti kesäkuisessa julkistamistilaisuudessaan, ettei seurannut Napolia ollenkaan mestaruuskaudella.
– Minun olisi pitänyt antaa Garcialle potkut heti sen jälkeen, kun esittelin hänet uutena valmentajana. Hän saapui Napoliin ja sanoi, ettei tunne seuraa tai ole koskaan nähnyt ainuttakaan joukkueen ottelua. Minun olisi pitänyt ymmärtää siinä vaiheessa antaa hänelle potkut. Sen sijaan minä vain nauroin hänelle. Garcialle olisi riittänyt se, että hän olisi peluuttanut samanlaista jalkapalloa kuin Spalletti.
Garcia ei ollut Napolin ykkösvaihtoehto. De Laurentiis oli pitkään Luis Enriquen kintereillä. Enrique siirtyi lopulta PSG:n päävalmentajaksi.
– Yritin saada Enriquen Napoliin. Sain hänen lähipiirinsä saapumaan kaupunkiin ja keskustelin hänen kanssaan kolmen päivän ajan. Enrique vaati valtavaa palkkaa. Pääsimme melkein yhteisymmärrykseen, mutta sitten hän kieltäytyi, koska halusi entistä enemmän rahaa.
LUE MYÖS: Napoli-pomo haluaa luoda Italiaan uuden jalkapallosarjan: ”Siitä ei voisi pudota”
- Ranskan vanhimmassa jalkapalloseurassa täysi kaaos – nyt lähti ex-Valioliiga-tähti
- Adam Marhiev hurjassa iskussa – jälleen kova tunnustus
- Katso: Juho Talvitie iski hienon maalin Belgian pääsarjassa
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Erik ten Hag latasi rajua tekstiä Cristiano Ronaldosta: ”Ei ole toimittanut enää kahdeksaan vuoteen”
- Haastattelu: IF Gnistanin Joakim Latonen unelmoi ulkomaista
- Katso: Lionel Messi nousi Inter Miamin sankariksi upealla osumalla
- Joel Pohjanpalon Palermo pelaa loistavaa syyskautta – matkalla Serie A:han?
- Gennaro Gattuson Lazio hurjassa vireessä – silti 70 000 katsojan stadion ammottaa tyhjyyttään
- Haastattelu: Rasmus Karjalainen luottavaisin mielin kohti HJK-ottelua: ”Lähdetään voittamaan”
- Joel Pohjanpalon Palermo pelaa loistavaa syyskautta – matkalla Serie A:han?
- AC Oulu kaatoi KuPSin – tunteet kuumenivat
- Gennaro Gattuson Lazio hurjassa vireessä – silti 70 000 katsojan stadion ammottaa tyhjyyttään
- Haastattelu: Petteri Pennanen ei koe KuPSin ansaitsevan mestaruutta
- Katso: Lionel Messi nousi Inter Miamin sankariksi upealla osumalla
- Haastattelu: Rasmus Karjalainen luottavaisin mielin kohti HJK-ottelua: ”Lähdetään voittamaan”
- KuPSille valtava pettymys – Miika Nuutinen: ”Aika sanaton fiilis”
- Lionel Messin pelikielto peruttiin: ”Hänen kaltaisensa pelaajan kohdalla”
- Haastattelu: IF Gnistanin Joakim Latonen unelmoi ulkomaista
- Kaká herkistyi San Sirolla – AC Milanilta upea kunnianosoitus