SportBild: Alphonso Davies jättämässä Bayern Münchenin kesällä – seura ei suostu suuriin palkkavaatimuksiin
Alphonso Daviesin nykyisestä sopimustilanteesta on puhuttu jo pitkään.
Daviesin sopimus Bayern Münchenin kanssa päättyy ensi kauden jälkeen.
Osapuolet neuvottelivat jatkosopimuksesta viime keväänä, mutta Bayernin seurajohdossa tapahtui tuolloin merkittäviä muutoksia, eivätkä sopimusneuvottelut ole sittemmin jatkuneet – ainakaan tosissaan.
SportBildin saamien tietojen mukaan Bayern ei aio suostua Daviesin hurjiin vaatimuksiin. Laitapuolustaja vaatii noin kahdeksan miljoonan euron nettovuosipalkkaa. Davies tienaa parhaillaan noin neljä miljoonaa euroa nettona vuodessa.
Lähteen mukaan Bayernin mielestä Davies ei ansaitse niin suurta palkankorotusta, sillä seurajohdon mukaan laitapuolustajan viimeaikaiset peliesitykset ovat jättäneet paljon toivomisen varaa.
Daviesin odotetaan siirtyvän kesällä Real Madridiin. Bayern aikoo myydä Daviesin, jos jatkosopimusta ei lopulta synny.
LUE MYÖS
- MM-voittaja Robert Lewandowskille: ”Kuka helv*tti sinä olet?”
- Rudi Vikström iski ensimmäisen maalinsa Ruotsissa
- Glen Kamara aloittanut kauden vahvasti – sivusto paljastaa positiivisen trendin
- Viljami Sinisalo jätettiin poikkeuksellisesti Celticin penkille
- CV kunnossa, työpaikka puuttuu – entinen Liverpool-pelaaja hakee seuraa työnhakusivustolla
- Miten tämä mies ei saa enempää peliaikaa? Bosnialaiskärki iski hattutempun Mestarien liigassa
- Video HJK:n voittomaalista nousi isoksi puheenaiheeksi
- Entisen tähtihyökkääjän kaudelle vahva alku: maali jokaisella laukauksella
- Vincent Kompanylta uhmakasta puhetta Mestarien liigasta
- Virallista: Tässä on Ilveksen ensi kauden päävalmentaja

- Suomalaiskaksikon Mjällby pelaa surkeaa kautta – valmentajalle potkut
- KuPS sai nimekkäät eurovastustajat – Miika Nuutinen: ”Pitää pystyä haastamaan jokaista”
- Vincent Kompanylta uhmakasta puhetta Mestarien liigasta
- Gnistan ensimmäisenä Veikkausliigan uuteen leijonanluolaan – Jussi Leppälahti: ”Hurmosjoukkue vastassa”
- Viljami Sinisalo jätettiin poikkeuksellisesti Celticin penkille