Chelsea-tähden agentti kumosi siirtohuhut: ”Hän haluaisi seuran olevan erilaisessa tilanteessa, mutta…”
Chelsea hankki Enzo Fernándezin Benficasta vuosi sitten noin 120 miljoonalla eurolla.
Argentiinan kanssa maailmanmestaruuden voittanut Fernández nousi välittömästi Chelsean ehdottomien luottopelaajien joukkoon.
Fernández ei kuitenkaan siirtynyt menestyvään joukkueeseen, sillä edelliset puolitoista vuotta ovat olleet Chelsealle jatkuvaa alamäkeä. Chelsea päätyi viime kaudella 12. sijalle Valioliigassa. Chelsea on parhaillaan 11. sijalla Valioliigassa, ja jäänee jälleen ulos Mestarien liigasta.
Englantilaismediassa puhuttiin aiemmin tällä viikolla siitä, että Fernández olisi jo kyllästynyt Chelsean vaikeuksiin ja haikailee muihin maisemiin.
AS haastatteli Fernándezin agenttina työskentelevää Uriel Péreziä, joka kumosi huhut. Pérezin mukaan Fernández haluaa jäädä Chelseaan.
– Enzo ei suunnittele poistuvansa Chelseasta. Chelsean seurajohto oli hyvin selväsanainen projektin suhteen. Projektin alku on vaikea, sillä seura hankki paljon uusia nuoria pelaajia, mutta sitten, kun palaset loksahtavat yhteen, Chelsea pääsee eteenpäin. Enzo haluaa jäädä Chelseaan ja menestyä tässä seurassa.
– Emme ole edes tavanneet mitään toista seuraa, emmekä suunnittele tekevämme niin. Tiedämme, mitä pelaaja haluaa. Tietenkin hän haluaisi Chelsean olevan erilaisessa tilanteessa, mutta sellaiseen päästään vain työnteon kautta.
LUE MYÖS
- Portugali päihitti Norjan Kansojen liigassa – Cristiano Ronaldo jätettiin penkille
- Irlannilta näkyvä kannanotto Israel-ottelussa – surunauhat Gazan uhreille
- Huolestuttavaa: Kansojen liigassa jälleen runsaasti loukkaantumisia
- Peli poikki, shotti huiviin ja tuoppi käteen – Werder Bremenin legendojen ottelussa oli mielenkiintoinen väliaika
- Lamine Yamal kommentoi jälleen Ballon d’Oria: ”Olen pelaaja, joka…”
- Harvinainen tapaus: aussimies teki taas maalin Intialle
- Pelaaja aiheutti kaksi punaista korttia – syynä hiukset
- Toimittaja: Lionel Scalonin tulevaisuus ratkeamassa
- Valehteliko media? Israelin pelaajan maalituuletusta tulkittiin väärin tahallaankin
- Vielä jaksaa! Luka Modrić teki maalin Tšekkiä vastaan
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:ään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Lamine Yamal paljasti, mitä sanoi Lionel Messille MM-finaalin jälkeen
- Romano: Mo Salah saa rinnalleen maailmanmestarin – yllättävä diili valmis
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Koronakohu kasvaa – jo toinen pelaaja ulos maajoukkueesta
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Pelaaja aiheutti kaksi punaista korttia – syynä hiukset
- Valehteliko media? Israelin pelaajan maalituuletusta tulkittiin väärin tahallaankin