Jatkaako Julian Nagelsmann Saksan peräsimessä kesän jälkeen? – Luotsi otti kantaa tulevaisuuteensa
![getty_nagelsmannjulian20230922](https://www.suomifutis.com/app/uploads/2023/09/getty_nagelsmannjulian20230922-632x422.jpg)
Julian Nagelsmann siirtyi Saksan A-maajoukkueen päävalmentajaksi syyskuussa.
Maan jalkapalloliitto antoi tuolloin potkut Hans-Dieter Flickille. Saksan A-maajoukkueella on ollut vaikeaa jo pitkään. Se jäi lohkovaiheeseen Qatarin MM-lopputurnauksessa, eikä selviytynyt neljännesvälieriä pidemmälle kesän 2021 EM-kisoissa.
Saksa ei osallistunut viime vuonna EM-karsintoihin, sillä maa isännöi kisoja kesällä.
Nagelsmannin sopimus Saksan jalkapalloliiton kanssa päättyy EM-kisojen jälkeen. Luotsi oli kuitenkin torstaina paikan päällä seuraamassa UEFA Nations Leaguen lohkoarvontaa. Nations Leaguen ottelut pelataan syksyllä. Nagelsmannin sopimus on tuolloin jo päättynyt.
Saksalaismedia tiedusteli Nagelsmannilta, aikooko hän jäädä maajoukkueen peräsimeen EM-kisojen jälkeen.
– En ole vielä miettinyt sitä. Sopimukseni päättyy EM-kisojen jälkeen, joten sanoisin, että tällä hetkellä en ole jäämässä maajoukkueen valmentajaksi. Olen sanonut sen pestini alusta saakka. Kaikki keskittyminen on EM-kisoissa. Sen jälkeen katsotaan, jatkanko maajoukkueessa. Jos niin tapahtuu, valmistaudumme parhaan mukaan ja yritämme voittaa Nations Leaguen lohkomme, Nagelsmann totesi.
LUE MYÖS
Voita Karibian risteily – arvo 1400€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1400€ arvoisen Karibian risteilyn!
- Huuhkajien Robert Taylorille uusi sopimus
- Kuusinkertainen Ranskan mestari hakeutuu konkurssiin
- Ilves nappasi suuren päänahan europeleissä – KuPS hävisi kotonaan
- Juventus myymässä laitahyökkääjänsä AS Romaan miltei 30 miljoonalla eurolla
- Argentiinan päävalmentaja Javier Mascherano ymmällään: ”En ole koskaan aiemmin nähnyt tällaista sirkusta”
- Olympialaisissa vakoiluskandaali – valmentajia passitettiin kotiin
- Yle: Tapio Suominen on kuollut
- Olympiafutis alkaa! Tässä suurimmat suosikit, tähdet ja tv-tiedot
- Ilves kutsui keskikenttäpelaajan takaisin toisesta veikkausliigaseurasta
- Hollannin EM-hyökkääjä saattaa vaihtaa maisemaa kesällä