Ranska saattaa saada olympialaisiin supervahvistuksen
Paris Saint-Germainin tähtihyökkääjä Kylian Mbappé sanoo, että hän haluaa edustaa Ranskaa Pariisin olympialaisissa ensi kesänä.
Athleticin sisäpiiritietojen mukaan useat merkittävät hahmot Ranskan jalkapalloilussa ovat yrittäneet houkutella Mbappéa, 25, mukaan olympialaisiin.
Olympialaiset kuitenkin järjestetään FIFA:n virallisten maajoukkuepäivien ulkopuolella, joten seurojen ei ole pakko päästää pelaajiaan kisoihin.
Mbappé on ilmoittanut, että hän jättää PSG:n kuluvan kauden jälkeen ja lehtitietojen mukaan hän on lähellä siirtoa Real Madridiin. Tähtihyökkääjän työnantaja ei välttämättä halua, että Mbappé riskeeraisi loukkaantumista tai rasittaisi itseään olympialaisissa samaan aikaan, kun muu joukkue valmistautuu kauteen.
Ranskan maajoukkuekapteeni haluaisi pelata kotikisoissa, mutta Mbappé sanoi, että päätös ei ole yksin hänestä kiinni.
– Minulla on aina ollut sama tavoite. Olen aina sanonut, että Pariisin kisat ovat erityiset, ja haluaisin olla siellä. Tiedän myös, että se ei riipu minusta.
– Jos en saa pelata, teen niin kuin minulle sanotaan. Päätös on edelleen yhdestä henkilöstä kiinni, eikä hän ole sanonut minulle kyllä tai ei.
Mbappélta kysyttiin, kuka päättää hänen osallistumisestaan olympialaisiin.
– PSG, seura, jonka kanssa minulla on sopimus. Emme ole keskustelleet asiasta, vastasi Mbappé.
Olympialaisissa maat pelaavat alle 23-vuotiailla pelaajilla, mutta jokaisella joukkueella on mahdollisuus valita kolme yli-ikäistä pelaajaa ryhmäänsä.
Ranskan A-maajoukkueessa Mbappé on voittanut kertaalleen maailmanmestaruuden, ja edellisessä MM-finaalissa hän iski hattutempun, kun Les Bleus hävisi Argentiinalle. Mbappé on 46 osumallaan maajoukkueen kaikkien aikojen maalitilastossa kolmantena.
LUE MYÖS!
- Vieraskannattajat aiheuttivat ongelmia KuPSin pelissä
- KuPS kolmen ottelun tappioputkessa – Miika Nuutinen: ”Jalkapallo laittaa välillä eteen kiperiä tilanteita”
- MTV: Jarkko Wissin aika SJK:ssa ohi – uusi luotsi selvillä
- ”Järkyttävä esitys jälleen” – fanien mitta täyttymässä Huuhkajat-peluriin
- Näin Fabinho kommentoi KuPS-ottelua – puheeksi nousi myös Man City
- Mohamed Salah löylytti KuPSia – Petteri Pennanen: ”Hyvä esimerkki, miksi…”
- KuPSin Joslyn Luyeye-Lutumba: Tulimme voittamaan emmekä ihailemaan vastustajia
- Trabzonspor-luotsi kehui KuPSia: ”Taistelivat hyvin”
- Lukas Hradecky torjui voiton europelistä
- KuPS-kapteeni Petteri Pennanen iski maalin suoraan kulmapotkusta: ”Nyt meni suorilta sisään”

- Harry Kanen tulevaisuudesta tipahti jättiuutinen – teki ison päätöksen
- BBC: Euroopan futispomot haluavat Arsène Wengerin Fifan johtoon: ”Kyse ei ole rahasta, statuksesta tai egosta”
- KuPSin Joslyn Luyeye-Lutumba: Tulimme voittamaan emmekä ihailemaan vastustajia
- Huuhkajien Miro Tenholle uusi sopimus
- KuPS-kapteeni Petteri Pennanen iski maalin suoraan kulmapotkusta: ”Nyt meni suorilta sisään”