Tunnettu brassihyökkääjä sai kahden vuoden pelikiellon – syytetään huijausyrityksestä dopingtestissä
Flamengon hyökkääjä Gabriel ”Gabigol” Barbosa on saanut kahden vuoden pelikiellon huijausyrityksestä dopingtestin aikana, kertoo AFP.
Barbosan, 27, väitetään olleen yhteistyöhaluton, kun hänelle tehtiin yllätysdopingtesti viime vuonna 8. huhtikuuta Flamengon päämajassa. Rangaistus on määrätty alkamaan takautuvasti tuosta päivästä, mutta pelaaja aikoo vielä valittaa tuomiosta.
Paikallismedian mukaan Barbosa käyttäytyi piittaamattomasti koko dopingtestipäivän ajan.
Flamengon muut pelaajat kävivät testeissä aamupäivällä, mutta Barbosa kieltäytyi olemasta tuolloin paikalla ja saapui testattavaksi vasta tunteja myöhemmin. Väitetysti hyökkääjä hermostui, kun virkailija saattoi hänet vessaan, eikä Barbosa noudattanut näytteenoton protokollaa.
Barbosa sanoi sosiaalisessa mediassa, että hän ei ole ”koskaan yrittänyt huijata missään testissä”.
– Olen varma, että minut todetaan syyttömäksi korkeimmassa oikeudessa, lisäsi hyökkääjä.
Flamengo sanoi lausunnossaan tukevansa pelaajaansa ja auttavansa hänen valituksessaan, ”koska kyseessä ei ollut minkäänlainen petos”.
Brasilian maajoukkueessakin esiintynyt Barbosa on voittanut Flamengon kanssa kahdesti maan liigamestaruuden sekä Copa Libertadoresin ja tehnyt seuralle lähes 150 maalia. Hän tavoitteli Euroopassa läpimurtoa vuosina 2016-2018 Internazionalessa ja Benficassa, mutta jäi kummassakin vähälle vastuulle.
LUE MYÖS!
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Real Madridin yllätysisku Barcelonaan? MM-kultasankarin kaappaus vireillä
- Donald Trump haluaa Fifa-pomo Gianni Infantinon siirtyvän huippuvirkaan
- Valioliigassa muhii jättikauppa – mukana Jeff Bezos
- Pelaajalegenda siirtymässä Belgian päävalmentajaksi
- Chelsea teki seurahistoriansa kalleimman pelaajahankinnan
- Sky Sports: Santeri Väänänen jättää Rosenborgin – uusi seura Saksasta
- Cristiano Ronaldo tykkäsi julkaisusta, jossa Argentiinaa syytetään MM-korruptiosta
- KuPSille niukka tappio Mestarien liigan karsinnoissa – katastrofista ei ole kyse
- Lehti: Luka Modrićin maajoukkueura lähes paketissa, seuratasolla ura jatkuu vielä
- Haastattelu: Näin Teemu Pukki kommentoi HJK:n vaikeaa kautta
- Cristiano Ronaldo tykkäsi julkaisusta, jossa Argentiinaa syytetään MM-korruptiosta
- Lionel Messi: ”Kipu on valtava”
- Sky Sports: Santeri Väänänen jättää Rosenborgin – uusi seura Saksasta
- KuPSille niukka tappio Mestarien liigan karsinnoissa – katastrofista ei ole kyse
- Zlatan Ibrahimović laittoi kommentaattoriuransa pakettiin kesken lähetyksen
- Haastattelu: Näin Teemu Pukki kommentoi HJK:n vaikeaa kautta
- Fifa aloitti tutkinnan MM-finaalin jälkeisistä tapahtumista
- Lehti: Luka Modrićin maajoukkueura lähes paketissa, seuratasolla ura jatkuu vielä
- Uefa asettui Fifaa vastaan – puheenjohtajalta raju temppu
- Chelsea teki seurahistoriansa kalleimman pelaajahankinnan
