Villarreal joutui palkkaamaan turvamiehiä valmentajalleen illan Eurooppa-liigan ottelua varten
Marseille isännöi Villarrealia torstai-iltana Eurooppa-liigan neljännesvälierien avausosassa.
Villarrealin päävalmentaja Marcelino valmensi Marseillea syyskaudella. Pesti kesti kuitenkin lopulta vain seitsemän ottelun verran. Marcelino erosi Marseillen päävalmentajan paikalta syyskuussa.
Marseillen ultrakannattajat uhkailivat tuolloin niin Marcelinoa kuin seuran puheenjohtajaa Pablo Longoriaa.
Marcelino näki eroamisen lopulta ainoaksi vaihtoehdoksi, ja totesi sittemmin mediassa, ettei ole koskaan uransa aikana nähnyt ultrakannattajien kontrolloivan samalla tavalla seuraa.
RMC:n saamien tietojen mukaan Villarreal on joutunut palkkaamaan Marcelinolle turvamiehiä Marseillen matkaa varten. Lisäksi kolme poliisia matkustaa Espanjasta joukkueen mukana Marseilleen. Yksityiset turvamiehet ja poliisit ovat Marcelinon välittömässä läheisyydessä koko reissun ajan.
Longoria totesi hiljattain AS:n haastattelussa, ettei odota Marcelinon saavan lämpimää vastaanottoa Marseillen kannattajilta torstai-iltana.
Ottelu potkaistaan käyntiin klo 22.00.
LUE MYÖS
- Huuhkajista tuttu hyökkääjä löysi uuden seuran – pian vastassa Cristiano Ronaldo
- KuPS jäi jälleen ilman voittoa – HJK haki pisteen Kuopiosta
- Hämmentävä tilanne – suurseurasta eronnut valmentaja palasikin töihin
- Veikkausliigasta tuttu José Riveiro saanut AIK:n hyvään iskuun – valittiin Allsvenskanin kuukauden valmentajaksi
- Jättisummalla Veikkausliigan jättänyt Ilari Kangasniemi debytoi Leicesterissä
- Otto Ruopille ensimmäinen tehopiste Bundesliigassa
- AC Oulu debytoi loppuunmyydyllä uudella stadionillaan – IF Gnistan oli tyly vieras
- Ville Koski iski ensimmäisen maalinsa La Ligassa
- Palloliitto: Miesten Suomen Cupin finaalia ei keskeytetty sairauskohtausten takia
- Opettaja vaihtoi karttakepin OnlyFansiin ja jalkapalloon – yksi piirre ulkonäössä kiinnitti huomion

- Melkoinen veto: 14-vuotias poika debytoi Ykkösliigassa
- AC Oulu debytoi loppuunmyydyllä uudella stadionillaan – IF Gnistan oli tyly vieras
- 16-vuotias keskikenttäpelaaja loisti Mestarien liigassa – asiantuntijalta hurja vertaus
- Virallista: Tässä on James Rodríguezin uusi seura
- Ville Koski iski ensimmäisen maalinsa La Ligassa
- Opettaja vaihtoi karttakepin OnlyFansiin ja jalkapalloon – yksi piirre ulkonäössä kiinnitti huomion
- Kroaattipelaaja keksi täysin uuden tavan huijata vastustajaa