Bayern pomo jyrähti ennen suurta Arsenal-kamppailua – ”En välitä p*skaakaan”
Max Eberl ei välitä tällä hetkellä Bayern Münchenin uuden päävalmentajan löytämisestä. Seuran urheilujohtajan katseet ovat vain tiistain Mestarien liigan puolivälierässä Arsenalin vieraana.
Bayern hävisi lauantaina Bundesliigassa 2-3-lukemin Heidenheimilla johdettuaan kahdella maalilla. 16 pisteellä sarjaa johtava Bayer Leverkusen on nyt yhden voiton päässä seurahistoriansa ensimmäisestä mestaruudesta.
Bayern on vahvistanut, ettei Thomas Tuchel jatka ensi kaudella joukkueen peräsimessä. Mestarien liiga on enää saksalaisjätin ainoa mahdollisuus menestyä.
– En välitä nyt p*skaakaan valmentajanetsinnästä. Kaikessa on kyse nyt tiistain ottelusta, Eberl jyrähti ZDF:lle.
– Se on jo tarpeeksi monimutkaista, että joudumme matkustamaan tiistaina Lontooseen. Kohtaamme siellä joukkueen, joka on kaikella kunnioituksella Heidenheimia kohtaan huomattavasti tasokkaampi siinä mielessä, miten he pelaavat jalkapalloa.
– Meidän on todella käännettävä kurssimme, ettemme saa iskua kasvoihin.
Arsenal isännöi Bayernia tiistai-illan avausosassa Emiratesilla. Puolivälieräparin toinen osaottelu pelataan Münchenissä viikkoa myöhemmin.
LUE MYÖS!
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen