Leverkusen-pomo vahvisti: Ykköstähti jää seuraan
Bayer Leverkusen on tuore Bundesliigan mestari.
Leverkusen varmisti sunnuntaina seurahistoriansa ensimmäisen Saksan mestaruuden.
Lukas Hradeckyn kipparoima Leverkusen pelaa seurahistoriansa parasta kautta. Bundesliigan mestaruuden lisäksi Leverkusen on edennyt Saksan cupin finaaliin, jossa vastaan asettuu toisella sarjatasolla putoamista vastaan taisteleva Kaiserslautern. Lisäksi Leverkusen voitti Eurooppa-liigan puolivälierien avausosassa West Hamin 2-0.
Xabi Alonson miehistö ei ole edelleenkään hävinnyt otteluakaan tällä kaudella.
AS haastatteli Leverkusenin toimitusjohtajana työskentelevää Fernando Carroa.
Carro otti kantaa Alonson tulevaisuuteen. Luotsi ilmoitti hiljattain jäävänsä ensi kaudeksi Leverkuseniin, vaikka Real Madridin, Bayern Münchenin ja Liverpoolin kaltaiset jättiseurat olivat hänen kintereillään.
– Monet seurat olivat kiinnostuneita Alonsosta. Se ei tarkoita sitä, etteikö hän voisi tulevaisuudessa valmentaa niitä seuroja. Varsinkin seuroja, joissa hän pelasi aikoinaan. Alonso on kuitenkin onnellinen Leverkusenissa, eikä jatkaisi muuten täällä. Olemme ensi kaudellakin yhtä kunnianhimoisia ja pelaamme Mestarien liigassa.
– Tietenkin olemme todella tyytyväisiä Alonsoon. Tämä on loistava tilanne kaikille osapuolille ja mielestäni molemmat voittavat. Niin seura kuin Alonso. Aloitimme tämän projektin Alonson kanssa ja on todella tärkeää, että hän jatkaa täällä. Alonso tietää, millainen seura meillä on ja me tiedämme, millainen valmentaja hän on. Yhdessä työskentely tulevaisuudessakin kehittää kumpaakin osapuolta.
Florian Wirtz on kenties Leverkusenin suurin tähti. Carron mukaan Wirtz jää ensi kaudeksi seuraan.
– Monet seurat ovat kiinnostuneet hänestä. Wirtzin suunnitelma on jatkaa uraansa Leverkusenissa. Jalkapallossa on vaikea suunnitella asioita vuotta pidemmälle, mutta ensi kaudella hän pelaa täällä, Carro vakuutti.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Tähdenlento sammui – Bodø/Glimt murtui vieraskentällä
- Mestarien liigan sensaatiojoukkueella mahdollisuus tehdä historiaa
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen
- Kazakstaniin siirtynyt Oiva Jukkola nostettiin Huuhkajien mukaan
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille

- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Mestarien liigan sensaatiojoukkueella mahdollisuus tehdä historiaa
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Kazakstaniin siirtynyt Oiva Jukkola nostettiin Huuhkajien mukaan