Toni Korkeakunnas palasi voitokkaasti HJK:n peräsimeen
HJK otti keskiviikkona kauden neljännen voittonsa Veikkausliigassa, kun se kaatoi Gnistanin 1-0 Helsingin paikalliskamppailussa.
Kotijoukkue iski ottelun ainoan osuman 13. minuutilla, kun pallo tuli Gnistanin epäonnistuneen purun jälkeen Lucas Lingmanille, joka ujutti pelivälineen alanurkkaan.
Gnistan joutui pelaamaan lopussa parikymmentä minuuttia alivoimalla, kun David Agbo sai toisen keltaisen korttinsa ja siten aikaisen suihkukomennuksen.
Kyseessä oli HJK:n ensimmäinen ottelu uuden päävalmentajansa Toni Korkeakunnaksen alaisuudessa. Aiemmin tällä viikolla Klubi tiedotti muutoksista organisaatiossaan, kun urheilujohtaja Vesa Mäki ja valmentaja Ferran Sibila saivat lähteä.
Korkeakunnas johdatti viime vuonna HJK:n Veikkausliigan mestariksi ja Konferenssiliigan lohkovaiheeseen saatuaan pestin kesken kauden Toni Koskelan potkujen jälkeen. Häntä ei tuolloin huolittu tehtävään vakituisesti, mutta tällä kertaa Korkeakunnaksen sopimus ulottuu kauden 2025 loppuun.
HJK:lla on yhdeksän pelin jälkeen 15 pistettä kasassa ja sarjanousija Gnistanilla on kahdeksan pistettä kahdeksasta ottelusta.
| # | Joukkue | O | V | T | H | M | P |
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| 1 | KuPS | 27 | 17 | 5 | 5 | 46-24 | 56 |
| 2 | Ilves | 27 | 16 | 6 | 5 | 56-27 | 54 |
| 3 | HJK | 27 | 13 | 6 | 8 | 44-27 | 45 |
| 4 | SJK | 27 | 11 | 7 | 9 | 46-44 | 40 |
| 5 | VPS | 27 | 11 | 6 | 10 | 43-45 | 39 |
| 6 | Haka HAK | 27 | 11 | 5 | 11 | 40-43 | 38 |
Veikkausliiga 22.5.
HJK – Gnistan 1-0
VPS – KuPS 1-3
Ilves – FC Inter (alkaa klo 20)
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Joel Pohjanpalo ja Jesse Joronen elokuussa Australiaan – Palermo haastaa Juventuksen
- Santeri Haarala selätti sydänlihastulehduksen – palasi Djurgårdenin harjoituksiin
- Huomasitko? Hollannin liigassa pelannut suomalaispuolustaja siirtyi Ykköseen – tässä syy
- Englannin ja Saksan seurat panivat show’n pystyyn – näin europelien puolivälierät päättyivät torstaina
- AC Oululle surkeita uutisia
- Yllätyspaluu? Luis Suárez, 39, haluaa MM-kisoihin: ”Minun olisi mahdotonta kieltäytyä”
- Perinteikäs suurseura vaihtoi logonsa – raivo repesi
- VAR-kohu Mestarien liigan ottelun jälkeen – näin Barcelona reagoi
- Juha Mieto: yllätysvierailu Veikkausliigassa
- Eurojytky! Mestarien liigassa pamahti voitto, jollaista ei ole nähty 20 vuoteen
- Diogo Tomas unelmoi siirrosta Portugaliin: ”Seuraan sarjaa todella tarkasti”
- AC Oululle surkeita uutisia
- Yllätyspaluu? Luis Suárez, 39, haluaa MM-kisoihin: ”Minun olisi mahdotonta kieltäytyä”
- Perinteikäs suurseura vaihtoi logonsa – raivo repesi
- VAR-kohu Mestarien liigan ottelun jälkeen – näin Barcelona reagoi
- Eurojytky! Mestarien liigassa pamahti voitto, jollaista ei ole nähty 20 vuoteen
- Englannin ja Saksan seurat panivat show’n pystyyn – näin europelien puolivälierät päättyivät torstaina
- Juha Mieto: yllätysvierailu Veikkausliigassa
- Historiallinen merkkipaalu – Manuel Neuer samalle viivalle Lionel Messin kanssa
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
