Belgia kaipaa Romelu Lukakun tehoja – ”Hän tarvitsee vain yhden”
Belgian päävalmentaja Domenico Tedesco toivoo, että hyökkääjä Romelu Lukaku löytää maalivireensä tänä viikonloppuna.
Lukaku, 31, on Belgian miesten maajoukkueen kaikkien aikojen ylivoimaisesti paras maalintekijä 85 osumallaan.
Häntä on kuitenkin vuosien ajan seurannut tuhlailevan ja epäonnekkaankin hyökkääjän maine.
Belgia hävisi miesten EM-kisoissa avausottelunsa Slovakialle 0-1, vaikka se rakenteli 15 maalintekoyritystä. Lukaku hukkasi pari potentiaalista tonttia ja myös heilutti verkkoa kahdesti, mutta kumpikin osuma hylättiin videotarkistusten jälkeen.
Lauantaina Belgia hakee avauspisteitään ottelussa hyvävireistä Romaniaa vastaan. Tedesco toivoo, että hänen tähtihyökkääjänsä on hyvässä vedossa.
– Me puhuimme siitä eilen harjoitusten jälkeen, mutta me keskustelemme [Lukakun kanssa] aina, koska hän on yksi joukkueen tärkeimmistä pelaajista. On tärkeää tietää, mitä hän ajattelee. Kysyn hänen mielipidettään usein, kommentoi Tedesco perjantaina ESPN:n mukaan.
– Hän tarvitsee vain yhden maalin [päästäkseen vauhtiin]. Itse asiassa hän teki jo kaksi, mutta kummatkin hylättiin. Me kaikki haluamme, että hän tekee kuusi maalia kuudesta maalipaikasta, mutta se ei ole realistista, edes hänen tasollaan.
Maailmanrankingissa Romania on 44 sijaa Belgian takana, mutta Tedescolla ja kumppaneilla ei ole mitään syytä aliarvioida vastustajaansa. Romania seilaa kilpailullisissa peleissä 13 ottelun tappiottomassa putkessa ja voitti avauskoitoksessaan Ukrainan 3-0.
– Olemme katsoneet kahdeksan peliä Romanialta. He todella pystyvät kärsimään yhdessä, pysyttelemään matalalla. He eivät valita, heitä ei kiinnosta [miten he voittavat]. He eivät ota riskejä, vaan pelaavat vain pitkää palloa, sanoi Tedesco.
– He ovat vahvoja kakkospalloissa. Heillä on vahva joukkue, ja tuollaisella pelillä minimoi riskit maalien päästämiselle. He päästivät karsinnoissa vain viisi maalia.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- UEFA ei seuraa FIFA:n mallia uuden kohusäännön kanssa
- Bild: Julian Nagelsmann eroaa – selitykset eivät kelvanneet Saksan futispomoille
- Kap Verde ei suostunut vastaamaan kysymyksiin MM-kapteeninsa raiskausepäilystä
- Kroatialta hylättiin MM-trillerissä maali 103. minuutilla – päätös oli kirjaimellisesti hiuskarvan varassa
- Espanjan maalivahti Unai Simón teki MM-kisahistoriaa
- Sveitsi 16 parhaan joukkoon MM-kisoissa – 88 vuoden kirous ohi
- Portugali voitti Diogo Jotan kuoleman vuosipäivänä – joukkueelta hieno ele
- Portugali dramaattisesti jatkoon – Luka Modrić jätti hyvästit MM-viheriöille
- 3-0! Espanja teki selvää jälkeä Itävallasta MM-pudotuspeleissä
- Virallista: Viime kauden sankari palaa KuPSiin
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- HJK täräytti hurjan hankinnan Portugalin pääsarjasta
- Englannilla fyysisesti mahdoton tehtävä MM-kisoissa – ”Valtava etu Meksikolle”
- Marokon MM-tähti siirtyy Bayern Müncheniin
- Jani Honkavaara menettämässä avainpelaajansa
- Jürgen Klopp: järisyttävä MM-huhu alkaa levitä
- FIFA selitti, miksi Saksan kohuttu jatkoaikamaali hylättiin
- Sky: Saksan jalkapalloliitto kehottaa Julian Nagelsmannia eroamaan tehtävästään
- Ilveksen europaikkahaaveille iso kolaus – valmentajalta suorat sanat
- Virallista: Viime kauden sankari palaa KuPSiin