EM-valmentaja tulistui sopupeliväitteistä: ”Häpeällistä”
Romanian päävalmentaja Edward Iordănescu ei ollut mielissään väitteistä, joiden mukaan hänen joukkueensa ja Slovakia junailivat itsensä jatkoon miesten EM-kisoissa.
E-lohkon kaikilla joukkueilla oli kahden pelin jälkeen kolme pistettä kasassa, mikä tarkoitti, että Romania ja Slovakia etenisivät kummatkin varmuudella jatkoon, jos ne pelaavat keskenään tasapelin.
Romanian ja Slovakian ottelu päättyi 1-1-lukemiin, joten Romania voitti lohkon ja Slovakia eteni parhaiden lohkokolmosten joukossa pudotuspeleihin. Lohkon toisessa ottelussa Belgia ja Ukraina pelasivat 0-0-tasapelin, mikä johti Ukrainan putoamiseen.
Viimeisen ottelukierroksen alla Romanian entinen maajoukkuepelaaja Dănuț Lupu sanoi olevansa varma, että romanialaiset ja slovakialaiset ”tulevat toimeen” ja pelaavat tasapelin hyödyttääkseen kumpaakin joukkuetta.
Iordănescua vihjailu ei huvittanut.
– Minusta oli selvää, että kummatkin joukkueet antoivat kaikkensa 90 minuutin ajan. Kaikki tekivät parhaansa. On häpeällistä puhua ennen peliä ja heittää lokaa joukkueiden ja pelaajien, työmme ja arvojemme päälle, sanoi Iordănescu ESPN:n mukaan.
– Se oli häpeällistä, se ei ollut mukavaa. Niskaamme heitettiin tällaista roskaa, mutta ei pelkästään meidän niskaamme, vaan myös joukkueen, kannattajien, kaikkien.
– Näytimme, että meillä on luonnetta. Romania taistelee koko ajan asenteella. Jos olisimme hävinneet ja lähteneet kotiin, olisimme lähteneet kotiin arvokkuutemme kanssa.
LUE MYÖS
- Jalkapalloilijan traagista kuolemaa seurasi ikävä sekaannus – ”En ole hän”
- Lähde: Kuolemaan johtaneessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti murtui – joutui rajun ryöpytyksen kohteeksi
- Espanjan poliisi tutkii jalkapalloilijan traagista kuolemaa
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Harry Kane lähellä historiallista ennätystä – voi nousta Cristiano Ronaldon rinnalle
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Espanjassa karmea taklaus – pelaaja elottomana 20 minuuttia
- Joakim Latonen tähtää ulkomaille: ”Viime aikoina halu on kasvanut”
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Erik ten Hag latasi rajua tekstiä Cristiano Ronaldosta: ”Ei ole toimittanut enää kahdeksaan vuoteen”
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Ranskan vanhimmassa jalkapalloseurassa täysi kaaos – nyt lähti ex-Valioliiga-tähti
- Espanjassa karmea taklaus – pelaaja elottomana 20 minuuttia
- Adam Marhiev hurjassa iskussa – jälleen kova tunnustus
- HJK on nyt lähellä mestaruutta, KuPSin haaveet murskaksi – tässä ovat viimeisen kierroksen panokset!
- Ruotsalaismedia: Otso Liimatasta surkea tieto
- Katso: Juho Talvitie iski hienon maalin Belgian pääsarjassa