Ronaldinhon kohulausunto maajoukkueen tilasta hämmästytti Brasilian tähteä – iski isolla kuitilla takaisin
Brasilian tähtilaituri Raphinha yllättyi Ronaldinhon kriitikistä. Brassilegenda antoi voimakkaan lausunnosta maajoukkueen tilasta.
Ronaldinho, 44, syytti Brasilian pelaajia intohimon puutteesta maajoukkueen edustamisessa ja leimasi heidät keskinkertaisisiksi. Legendaarinen laituri myös ilmoitti, että hän aio seurata tämän kesän Copa Américaa.
Ronaldinhon kohauttava lausunto tuli keskiviikon Yhdysvaltoja vastaan 1-1-tasatulokseen päättyneen maaottelun jälkeen.
– Se oli siinä, olen saanut tarpeekseni. Tämä on Brasilian jalkapalloa rakastaville surullinen hetki. On vaikea löytää enää motivaatiota seurata otteluja. Tämä on ehkäpä viime vuosien surkein joukkue. Siellä ei ole ketään kunnioitettavia johtajia, vain suurimmaksi osaksi keskinkertaisia pelaajia, Ronaldinho arvosteli Instagramissaan.
– Olen seurannut jalkapalloa lapsesta asti kauan ennen sitä, kun minusta tuli ammattilaispelaaja. En ajatellut silloin näkeväni koskaan näin pahaa tilannetta. Ei rakkautta pelipaitaa kohtaan, eikä voimakasta luonnetta ja kaikkein tärkeimpänä: se jalkapallo.
– Esityksemme oli yksi huonoimmista, joita olen koskaan nähnyt. Niin sääli. Julistan siis nyt eroamiseni. En aio katsoa yhtäkään Copa Américan ottelua tai juhlia ainuttakaan voittoa.
Raphinha oli hämmentynyt Ronaldinhon sanomisista. FC Barcelonan laituri oli aiemmin kuullut legendan pyytäneen Vinícius Júniorilta lippuja maajoukkueen otteluihin.
– Ronaldinhon lausunto? En tiedä oliko se mainosta vai mitä. Minulle kerrottiin, että hän kysyi Vini Jr:lta lippuja meidän otteluihin. En allekirjoita hänen lausuntoaan, Raphinha kommentoi Fabrizio Romanon mukaan.
Ronaldinho teki 97 otteluun 33 maalia Brasilian paidassa vuosina 1999-2013. Hän voitti Copa Américan vuonna 1999 ja MM-kultaa kolme vuotta myöhemmin.
Copa América käynnistyy Yhdysvalloissa 20. päivä kesäkuuta. Turnaus päättyy heinäkuun 14. päivä.
LUE MYÖS!
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Norjassa muhii skandaali – huippupelaajia epäillään
- HJK vahvistuu ulkomaalaispelaajalla – kokemusta isoista seuroista
- Tässä ovat kaikki Mestarien liigan, Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan arvotut pudotuspeliparit
- KuPSin menestyksekäs eurotaival päätökseen – samalla tuli harmittava takaisku
- Viljami Sinisalolle iso onnistuminen Eurooppa-liigassa
- HBL: Helsinkiläisseura ulos sarjasta vedonlyöntiskandaalin vuoksi
- Optio käytetty! Maalitykki jatkaa Veikkausliigassa
- Mestarien liigan kohupelaajan väitetään myöntäneen törkeän tekonsa – paljasti totuuden joukkueelle
- Espanjalaismedia: Tässä on Lucas Bergströmin uusi valmentaja
- Haastattelu: Agon Sadiku avasi talven siirtoikkunan tapahtumia

- Simo Valakarin suojatin koomailu on nähtävä itse – ”Tämä on silkkaa komediaa”
- KuPSin menestyksekäs eurotaival päätökseen – samalla tuli harmittava takaisku